Komppanioitten jonorivistöt liikkuivat kuin mustat, valtavat, rähmivät madot järven valkoisella selällä. Aurinko teki nousuaan taivaansineen kevätmuhevan metsän takaa, hangen karskava valkeus kimalteli ja punersi. Lumi natisi suksen alla, sauvat vinkuivat. Sotamiesjonojen harmaat lakin puuhkat ja pakkauksien valtavat kyhmyt huojahtelivat tasaisesti ja herkeämättä. Aliupseerit ja upseerit sauvoivat edellä ja jonojen vierissä, kepeinä, kiikarit ja karttalaukut kupeella. Varjot hiiviskelivät ja elivät hangella kuin mustat, satumaiset hämähäkit.
Järvi loppui. Etumainen komppania painui metsään ja toiset liittyivät sen häntiin. Jonorivistöt liikahtelivat järven rannalla, kuten suunnaton, vihainen käärme olisi heilautellut häntäänsä kiemurrellessaan metsän pimentoon. Aika kului, aurinko yleni. Metsän lumilta lykkääntyivät sotamiesjonot maantielle, jonka molemmin puolin havupuissa kävi keväinen suhina, ja puhelinlangat humisivat surunvoittoisesti. Sininen taivas ja valkea maa hohtivat, auringon hehkuva pyörä ikäänkuin nauroi, suurella irvistävällä suulla. Ladut hikosivat ja hiihtäjät hikosivat.
Kymmenen minuutin marssitauko! Sukset pystyyn, pakkaus alas ja tupakka sen hampaisiin, kuka siihen kykenee.
Kuormasto tulee pitkin tietä. Etumaisena ajorekiä upseereille, jotka nousevat niihin suksineen ja karauttavat tiehensä. Heidän kun on mentävä etukäteen miettimään karttojensa ääreen, järjestämään tilannetta. Ja sitäpaitsi hiihto hikoilevilla hangilla kävisi jäseniin. Pian lähtevät joukotkin liikkeelle. Laiskimmat aliupseerit menevät heti kuormastoon tupakoimaan ja istumaan konekivääri-, muona- tai sanitäärirekien päälle. Toiset pysyvät uskollisesti suksillaan määräämässä vauhtia, pitämässä silmällä järjestystä, ja sitäpaitsi on heillä vielä tilaisuus vaihtaa vuoroja. Puolenkymmentä penikulmaa on kuljettava, ennenkuin tulee majoitus, tilanne alkaa, ja toisen garnisonin joukot kerkiävät vastaan. Niin, herrat voivat järjestää. Mutta sotamiesten on mentävä lävitse jäseniensä sitkeydellä ja sisulla.
— Hei, kaveri, luepa siunaus, että hengissä tältä sotaretkeltä selvittäisiin.
— Herrat vaivaavat meitä ja herrat vahtaavat meitä, herrat valjastavat ratsunsa ja ajavat meidän päällemme ja ovat meille armottomat…
— Amen jäi pois.
— Niinpä jäi. Amen. Kelettäkö kuhnit! Kiinni välimatka!
Päivä paistaa. Sukset luistavat sohjuisella tiellä ikäänkuin sahanterät. Parasta on kävellä lossutella kuten valtavan pitkillä puukengillä. Heikoimmat ovat ahtaalla, kaikki käyvät vähäpuheisiksi. Kilometrit jäävät taakse, männikkökankaat ja kylien aukeat. Niissä, puhallusajalla, voi rahamies kauppapuodin portailla purra rinkilää.
Iltapäivällä saavutaan päämäärään, maalailtuun kirkonkylään ja majoitutaan. Seurojentalon ja kunnantuvan lattiat käyvät märäksi monista lumisista saappaista. Miehet nukkuvat ja nuokkuvat istuallaan, virkeimmät kävelevät tiellä, kenttäkeittiöissä kiehuu hernerokka.