Lämmityskoppi oli vielä kuuma. Sementtisellä lattialla oli parahultainen makailla paksu halko pään alla, kivääri vieressä. Tammisella oli vanhan sotamiehen kehittynyt, mainio unenlahja. Hän nukkui heti, mutta alokas ei saanut unta. Leipomon varastoissa oli paljon rottia. Joku noista isoista, harmaista köntsäkkeistä pujahti aina lämmityskoppiinkin ja ravasi ympäri. Ne juoksivat pitkin nukkuvan Tammisen ruumista, menivät kasvojenkin ylitse; mutta hän vain korsasi, harasi unimielissään kourallaan naamaansa, jota rotan kynnet olivat kutkuttaneet. Alokasta nuo rotat peloittivat. Kauan hän valvoi, mutta viimein uni voitti, raskas uni. Rotat vain jatkoivat yöllistä elämäänsä.
Sitten he molemmat heräsivät ja kimmahtivat säikähtyneinä istulleen. Mitä oli tapahtunut? Iso, raskas halko oli vauhdilla pudota mojahtanut sementtipermantoon aivan alokkaan pään viereen. Sen oli paiskannut halkoja ajava sotamies, jonka tapana ei ollut tutkia mitä lämmityskopin hämäryydessä mahdollisesti olisi särkyvää.
— Paljonko kello on? älähti Tamminen heti, kun oli selvinnyt unen ja säikähdyksen sumuista.
— Sen pitäisi olla kuusi aivan näinä minuutteina.
— No, sitten meillä on jo hoppu! Elä sinä tapa ihmisiä niillä halon kalikoilla, varoitti hän ajomiestä. He sieppasivat kiväärinsä ja painuivat ulos. Oli jo melkein täysi päivä. Vain hiukan harmaata aamuhämärää jäljellä. Nopeasti he suksisivat aukion poikki ja pääsivät pitkin pitkän komppaniarakennuksen sivua onnekseen kenenkään huomaamatta päävartion eteen. Samassa hihkaisi konehuoneen pilli aamuhuudon suitsutellen harmaan höyrypilven ilmaan. Komppaniassa ärjyivät päivystäjät. Miehet alkoivat ilmestyä käytävälle valkoisissa pukimissaan heiluttelemaan jäseniään aamuvoimistelussa.
Päävartioon jo tuotiin teetä isossa ämpärissä, ruskeata ja höyrähtelevää, väkevää kuin myrkky. Toisessa ämpärissä olivat kasvisvoinapit ja sokerinokareet, säkissä leivän muhkuroita. Aterioitiin. Vartiopäällikkö päästi avainnippuaan helistellen arestilaisen toisensa jälkeen hakemaan osaansa. Sieltä tuli Suomen Sotilaskin, kohmeloisena, tukka pörrössä, naama kellertävänä ja hieman väkinäisessä hymyssä.
— No, kysäisi vartiopäällikkö, missä määrässä ne ovat Suomen Soltulla herätykset? Sinä huutelit illalla niitä parijonoon.
— No, ei ne taida oikein äkkiä mennä parijonoon tuolla pelillä. — Ei sinulla ole tupakkaa, että saisi aamusavut…
Yö oli mennyt. Päävartiossa alkoi päivän vaellus, harmaan, pitkän päivän.