Ja kuitenkin oli ollut aika, jolloin hänestä tuntui hyvältä, kun eivät sotamiehet häntä vihanneet, kun he sanoivat: se on lotimies. Ja temput olivat käyneet hyvin. Hänen komppaniansa oli paras koko garnisonissa ja nopeasti oli hänen kaulukseensa annettu ne kaksi uutta tähteä. Eipä silti, etteivät temput olisi nyt käyneet. Niiden täytyi käydä. Ainakin hänen miehensä tiesivät, miten ne olivat tehtävät, elleivät joskus pahoissa sisuissaan tehneet kaikkea päin mäntyjä.
Olipa esimerkiksi kerran katselmusammunta ja kapteeni Lelun komppaniassa ei sattunut ainoakaan luoti maaliin. Mutta punaiset merkkiliput vallin harjalla kävivät reikäisiksi kuin seula. Ja katselmusta pitävä sotaherra oli tiedustanut miehiltä, että miksi kuulat menevät sinne, eivätkä tauluihin. Ja oli saanut aavistaa, että liian tuima harjoitus ja kuri se saa miehet niin piruttuneiksi, että eivät tähtää tauluihinsa. Jotakin kiusaa he kai olettivat siitä herroille olevan. Näytti olevankin, koska suuri sotaherra kiroili ensin miehille ja ärjyi sitten kapteenille. Lelu oli vienyt kätensä lakin reunaan ja yritellyt selittää: herra eversti, herra eversti… Mutta eversti oli äyhkäissyt: — Seiskaa asennossa! Niinpä oli kapteeni Lelu saanut pinnistää kätensä reisiin ja seistä kuin pylväs, mitäpä sitten lienee miettinytkin. Leipä on itsekullekin kallis. Elämänkeinoa täytyy olla. Päämiehiä täytyy kumartaa. Ja sotamiehet olivat virnistelleet salaa: herrapa löytyi herrallekin. Virnistelkööt. Näkevät taasen piammiten, kuka on heidän herransa.
Kuten näkivätkin. Vaikka hänen täytyi nykyään jo olla varovainen, hillitä luontoaan. Sillä jokunen vuosi sitten oli hän tullut miehen tappajaksi, joutunut rähjäyksiin ja oikeuksiin ja saanut maksaa vähistä varoistaan eläkettä sen hengiltä lähteneen miehen äidille. Oli oltu harjoituksissa ja koko komppania oli komennettu maahan. Ja silloin hän oli hoksannut, että muutaman miehen selkä oli koholla, ikäänkuin olisi hän ilkeämielisesti pyllistänyt kohti takana seisoskelevia esimiehiään. Mitä? Oliko tämmöistä suvaittava? Eikö selkä ruvennut sujumaan suoraksi, pitkin maanpintaa? Kapteeni Lelu hyppäsi hänen selkäänsä ja silloin se kyllä oikeni, mutta samalla oli miehen alla ollut kanto tullut läpi ruumiin. Sen perästä sai kapteeni Lelu olla vähän katsovampi, varovaisempi, mutta ei ollut epäilemistäkään, etteikö tämä tapaus lisännyt pitkän pykälän miesten pelkoa ja kunnioitusta.
Mutta pelkäsivät ja kunnioittivatko he todella niin peräti? Ainakin joku heistä oli tehnyt hänelle pirullisen koiruuden joitakin päiviä sitten. No, se oli joku, ainoa, joka sellaista uskaltaisi. Kapteeni oli kävellyt myöhään illalla kasarmialueelle perunasäkki hartioillaan. Hän oli omituinen mies, hän ei turvautunut aina alaisiinsa. Hän saattoi tehdä itsekin sellaista, mitä muut upseerit teettivät sotamiehillään. Kun hänen perheessään siis oli ilmennyt perunan tarve, asteli hän kasarmin aidan ulkopuolelle, osti säkin ja ryhtyi kantamaan sitä asuntoonsa. Mutta porttivahti pysähdytti hänet: — Herra kapteeni, seis! Mitä säkissä on?
Kapteeni Lelu tunsi kyllä miehen. Hänen omia miehiään. Ollut väessä vuosikausia, vuoroin linnassa, vuoroin päävartiossa, vuoroin komppaniassa. Kapteeni Lelu muisti sangen hyvin, mistä tämä pitkä palvelus oli alkunsa saanut. Olivat ne ajat, jolloin hän ryhtyi ryyppimään. Ja tämä sotamies oli kerran ollut hakemassa hänelle viinaa. Siihen aikaan oli kapteeni Lelu vielä joskus valoisallakin, iloisellakin päällä. Niinpä hän oli antanut pienen pullon sotamiehellekin ja sanonut: — Nauti iloksesi. Sen se oli tehnytkin, ollut päissään ja viety päävartioon, mutta karannut sieltä. Hihkunut: — En minä sinne lähde! Herra minut on juottanut. Hakekaa sekin…
Vähältä piti, ettei kapteeni Lelu joutunut silloinkin tutkinnoihin. Mutta kaikki painettiin hautaan ja hiljaisuuteen kuitenkin. Ei kapteenia eikä sotamiestäkään rangaistu viinan viljelemisestä. Mutta kapteeni Lelun pahanilkiseksi ja kärtyisäksi käyvä, alkoholin turmelema luonto hankki sille sotamiehelle monista ja pienistä syistä pieniä rangaistuksia ja sitten rikkomusten uusittua vankeutta. Helppohan sitä on päällystön viisaalla ja tarkkaavalla kavaluudella järjestää vihaamilleen alaisilleen. Niin oli se mies yhä armeijassa. Ja nyt hän seisoi porttivahdissa ja sanoi:
— Herra kapteeni, seis! Mitä pussissa on?
Kapteeni kirosi ja sanoi, että luut yhteen konstailematta, ja aikoi kävellä edelleen.
Mutta vahti räpsäytti pyssynsä lukkoja ja sanoi uudestaan:
— Seis! Olen vartiomies ja velvollisuuksiini kuuluu tarkastaa, ettei mitään luvatonta kuljeteta kasarmialueelle.