Kapteeni päästi sarjan sadatuksia ja uhkauksia, jotka olisivat tyrmistyttäneet heikon miehen. Mutta tämä ei häikäillyt.
— Herra kapteeni, ei se parane nyt! Säkki auki.
Kapteeni Lelu näki, että tässä on tosi edessä. Tuo mies ei välitä mistään. Ampuu se, perkele. Ja pelko valtasi hänet iltaisessa hämärässä. Hän aukaisi säkin.
— Kaatakaa tielle, että näen mitä pohjalla on.
Pelko voitti kapteenissa kiukun, ja hän kaatoi perunansa tielle, aikoen sitten lähteä astumaan.
— Seis, herra kapteeni! Kerätkää perunat säkkiin ja viekää ne pois. Vartiomies ei saa sallia jätettävän mitään vierasta tavaraa vartiopaikalle.
Kapteeni tiesi, ettei kuula ole lujassa tuon vartiomiehen pyssynpiipussa. Henki on rakas sotilaallekin. Sitä ei saa menettää turhuuksiin, vaikka olkoonkin valmis vuodattamaan viimeisen veripisaransa isänmaan ja olevan järjestyksen puolesta. Kapteeni poimi perimänsä, nosti säkin hartioilleen ja käveli pois, sitä ennen sanottuaan vartiomiehelle, että hän vielä muistaisi tämän.
— Sen kyllä uskon, herra kapteeni.
Se sietikin uskoa. Sitä sotamiestä ei voinut saada rangaistukseen tästä, että hän ylen tarkasti seurasi ohjeita ja asetuksia, mutta muuten hän sai olla varma siitä, että putkaa ja vankeutta tulisi riittämään näköään toisista syistä.
Jonkinlaista mielenkiintoa tuottivat siis kapteeni Lelulle nämä päivät, kun hän palveluksessa tarkasteli ja mietti, miten voisi kostaa kärsimänsä loukkaukset. Sitä ei ollut aina helppo äkkiä keksiä, ja siksi hän oli eilisinäkin päivinä käynyt ylen pahantuuliseksi, raivostunut. Koko komppania oli saanut höykettä, hiki tippunut ja höyry noussut lävitse märkien takkien.