— Jessuksen tuhatta tolpanväliä havupuita ja joka neulasen nokassa perkele!
Alkoi leirielämä hiekkanummisessa mäntymetsäisessä erämaassa. Keltaisella, hedelmättömällä kentällä kesäauringon paisteessa Askolan akan poika ikävystyi ja kitui tukalissa hommissa. Asento, ojennus, käännös, otteita, mars, mars, ja niin juosta reputettiin kentän ympäri ylen hedelmätöntä rinkiä. Ja sitten maahan ja ylös, tasaisesti, yksitoikkoisesti. Liian, liian lähelle pakkasi siinä Askolan akan pojan mielestä isänmaa.
Illalla tarkastukset. Kaikki pojat riviin ja: Herra päällikkö, alokkaan varusteet tarkastuksessa… Askolan akan pojan varusteet eivät olleet kunnossa: tomua, likapilkkuja, karisseita nappeja, katkenneita rakseja. Hän sai santsia: jynssäsi käymälää ja kyhni yökaudet puhdistusaineella, keräili käpyjä ja havunneulasia.
Sopat olivat huonoja. Lihoihin sikisi toukkia keskikesän kuumuudessa.
Pojat rähisivät ja nurisivat. Askolan akan poika huomautti:
— Yhähän siinä on liha tuoreempaa… Ja muuten valmiimpaa: pistät vain lusikan toisen pään keittoon ja toisen suuhun ja odotat. Herroiksi eletään.
Kehno liemi teki ripulin. Kesäyössä juosta havisti parakeista poikia, iskivät jalkansa tiukasti ristiin ja seisoivat tovin naama totisessa, hirmuisessa pinnistyksessä, syöksyivät pienen matkan ja jälleen seis jalat tiiviisti ristissä, kunnes oltiin käymälässä, etäällä mäellä. Siellä nukkui Askolan poika usean yön kokonaan, pää riipuksissa, kuollut natsa hampaissa. Aamulla hänen julistettiin olleen luvatta pois vuoteelta ja annettiin työtä ilman vuoroa. Ja Askolan akan poika keräili käpyjä ja havunneulasia puhdistusalueelta.
Sitten tuli isojen sotaherrojen tarkastuksia. Paksua kultapunonnaista olkapäillä, tähtiä takinrintamuksissa, paljaana kumottavia päälakeja ja punoittavia naamoja… Pojat pitkissä linjoissa, liikkumattomina, vakain naamoin. Mutta Askolan akan poika muljautti silmäänsä ja siitä hänelle luettiin kaksi vuorokautta kovennettua arestia. Iltaisin, kun päivä painui punertavien mäntymetsien taa, seista jymötti hän asennossa täysissä varusteissa, liikahtamatta, pyhäntien vieressä. Päivystävä upseeri, piruttunut kapitulantti, vahti vieressä. Vilkutapa nyt silmääsi, Askolan akan poika, kuten teit sotaherrojen tarkastuksessa! Askolan akan poika seisoi suorana ja liikahtamattomana ne kaksi pitkää tuntia ja tunsi sisässään nousevan ison vihan. Hänen edessään kangasten pitkä, monimuotoinen rivi sotaherroja, hirteen vedettyinä, sotaväen päälliköstä kurjimpaan kahden natsan kapitulanttiin saakka. Hän teki siinä päätöksen heittää isänmaanmiehen takki ja karata entisille teilleen.
Kun rangaistus loppui ja hän yritti astua, lyntsähti hän aluksi polvilleen, niin olivat hänen jäsenensä kangistuneet, mutta aamulla ei Askolan akan poikaa löytynyt leirialueelta.
Niin hän oli parin tai kolmen kuukauden ajan vapaa mies, vaikkakin rauhaton vereltään. Mutta ei olisi hänen pitänyt astua kotimökilleen, näyttää naamaansa kotikylässään. Lain jäykkä koura tarttui häneen ja kuljetti hänet jälleen joukko-osastoonsa.
Sitten sotaoikeus ja tuomio: kuusi kuukautta vankeutta karkaamisesta. Niinpä oli Askolan akan poika puoli vuotta Joella, sotamiesten Siperiassa, nosti turvetta, eli vähällä ruoalla, kärsi rookia vedellä ja leivällä rautakiilat kintuissa ja ranteissa, petti pirunahkaisia pornareita ja oppi haikean, kauniin laulun siirtovankilasta: