— Mitä te puuhailette?
— Pelattiin korttia, herra luutnantti.
— Lurjus! Te tiedätte, että se on kiellettyä.
Sotamies Kemppi tietää, että nyt olisi paras myönnellä tai seisoa vaiti, mutta hänen paha sisunsa nousee eikä mahdu nahkoihin.
— Herra luutnantti, meille on opetettu, että se on kielletty kasarmialueella. Tätä minä en arvannut kasarmialueeksi.
— Lurjus! Se on kielletty sotamieheltä aina ja joka paikassa! Lurjus, vintiö! Teillä on aina metkuja ja viheliäisiä hymyjä. Teidät kyllä vielä opetetaan!
— Kyllä, herra luutnantti, sanoo Kemppi ja tuijottaa luutnanttiin ja ajattelee, että tulisitpa joskus vielä sonnipolulla vastaan.
— Älkää kyräilkö kuin sonni! Menkää pakkausta tekemään. Mars, Mars!
Minä puhun majurille. Saatte seisoa esikunnan edessä täydessä asussa.
— Ja te muut, sanoo luutnantti lennätinpataljoonan pojille, jotka myös
ovat kavahtaneet kantapäilleen, minä neuvottelen teistäkin.
Niin on sotamies Kemppi seisonut rykmentin esikunnan herrojen akkunan edustalla parisen tuntia kivääri olalla ja pakkaus hartioilla, jonka luutnantti itse on tarkastanut. Ja herra luutnantin punainen naama on tuon tuostakin ilmestynyt akkunaan toteamaan, että rangaistavan ryhti on tiukan suora ja kädet reisissä kiinni. Korpraali Räty on kulkenut ohi ja kysellyt, että majurin koiralleko sinut on asetettu kusitolpaksi…
Tätä muisteli sotamies Kemppi ja kiroili itsekseen.