Rengit kuorsaavat. Hätäkös heillä! Ei huolta mitään. Ruoka eteen ja töihin mihin määrätään. Ovat vain ja hengittävät!
Toista on isännän. Ei tule unta; kauan kuulee hän toisten erisointuiset hengenvedot, seinäkellon tasaisen tikutuksen ja pakkasen risahdukset pihamailla, ennenkuin vajoaa keveään unenvaaluun.
Sitten hän herää, kun pakkanen pamahduttaa halki nurkan pään, ja vääntyy istualleen. Kuusi pitkäsivuista valoneliötä on lattialla, mutta ne katoavat aaveen tavoin kuun sukeltaessa pilviin.
Ei liene yö vielä pitkällä, kiusallinen yö, joka ei anna Ison-Mahalan isännälle rauhaa. Joutuisipa aamu ja alkaisi työn tohina; silloin on Iso-Mahala ja Ison-Mahalan isäntä pönäkkä ja pystyssä. Yöllä on kaikki epämääräistä, horjuvaa, aivankuin Ison-Mahalan multiaiset yrittelisivät vapisemaan.
Ukko kurkistaa ulos karsina-akkunasta ja hätkähtää ja hieraisee silmiään. — Onko, onko jo aamu? Tuli pilkoitti Yli-Puran akkunasta. Miten pitkälle se uni lie hurauttanutkaan yön, ehkä jo viirasi, vei liian myöhään…
Ukko kämyröi ylisillään hämäryydessä ja kopeloi uunin otsalta tulitikkulaatikon. Tuli valaisee seinäkellon sameata lasia ja kömpelöitä viisareita.
— Ensimmäistäkö se vasta käy. Kelloko tässä valehtelee, vai onko Yli-Purassa tultu hulluiksi, kun keskiyöllä… vai silmäkö se valehteli…
Isäntämies kuikisti akkunasta: oli siellä tuli; tarkasti kellotaulun toisen kerran: puoli yhtä osoittivat viisarit ja heiluri lerkkui tasaisesti, laiskanverkkaan. Oliko, oliko tuo uurmaakarintekele ruvennut osoittamaan vääriä aikoja. Tuli pilkoitti Yli-Purasta. Ukko kuuhki yli pirtin Alitalon puolelle. Mutta sieltä ei sopinut näkymään kuin osa kattoa ja savupiippujen nokat. Nousiko savua. Taisi höyrähdellä haikua, tai olisiko ollut pilvenlonka taivaan reunalla. Mutta Yli-Purasta helottaa himmeä valo, kuun levoton valojuova väikkyy lattiapalkeilla ja pakkanen natisuttaa pihamaalla rekipeliä.
Silloin tuntuu isäntämiehestä yht'äkkiä, että on aamu, että kohta Yli-Puran rengit ajavat metsään. Eikö kuulunut tiun kilkutus? Isossa-Mahalassa vain nukuttaisiin tunnit pitkät! Ei, ei käy päinsä! Ukko nykäisee sarkahousut jalkaansa, tempaisee sahan naulakosta ja loukosta halon ja nyökyttää, nyökyttää. Saha suhisee ja sirisee, ja halon kappaleet putoavat kolisten lattialle. Taasen sukaisee hän akkunaan, kaula on pitkällä, pukinparta vipajaa. Joko, joko ajavat Yli-Puran miehet pitkällä kujalla?
Kaikki on ennallaan: valkea lumi, kuun jäävihreä valo, koivun karanko akkunan alla, ja lumella harottaa sen kuvajainen, Yli-Puran tummat seinät ja tulen tuike yhdestä akkunasta.