Jäkäläpartainen, paksuin, tutisevin päin ajava ukko miettii, että nytpä hän, jumalinen mies, tulee perimään vainajan raamattukirjan, vieläpä viinahinkinkin, jossa ehkä, kukaties, on tilkkanen pohjalla, että saa kumota maahanpanijaisryypytkin…
Hökkelikartanossa, ainaista kaihoaan pihisevän kosken partaalla, humisi elämä ennallaan.
HUHTIKUINEN YÖ
Huhtikuinen, humiseva tuuli riipoi matalalla roikkuvia, monipoimuisia pilviä, mustia taivaanlaenkalsakoita. Sade räiskyi. Tukkipuut seisoivat sumassa Leväsuvannolla, sillä tuuli puhalsi vastaan, eikä virta niellyt ollenkaan tällä hulevesien aikana järveksi paisuvalla aukealla suolla.
Ja suuressa vanhassa talossa, mikä yksinäisenä, harmaana, unisin, kaihomielisesti katselevin akkunaruuduin kyyhötti peltojensa keskellä, siellä vietti savotta rokulipäivää. Seisoi kaksi vanhaa pirttiä vastakkain, välillään porstua. Toisessa myytiin kahvia: kilisevät kupit ja kallisteli muhkea, mustavatsainen pannu. Mutta toisessa lauloi haitari, kilkkarauta helisi ja märät jätkät, useimmilla yllään sininen mekko ja leveä lippalakin luuhka, kiersivät tuimassa tahdissa huonetta. Jytisi, narisi ja naukui, tuuti ja lonkahteli lattia…
Ja ulkona käytiin kauppaa aittojen luona, joiden sammaleisia hirsivatsoja vuosikymmenien viljasadot pullistivat. Myytiin siellä leipäkakkaraa, kullankeltaista voilohkoa, sonninselkää ja valkoista sianpintaa, kauhottiin läkkituoppeihin voimallista piimänkokkaa. Saipa jätkä ravintoa ja sai talo rahaa, kilisevää nikkeliä ja rapisevaa seteliä. Kuukki portailla talon isäntä. Vanhahtava äijä, muhkurainen sauva kädessään, kuukki ja kurkisteli, että kaikki kävi käskyjen mukaan. Niin on ukko näöltään kuin pahin jätkä, kuin lokattu varis, riekaleiset vaatteet yllä ja päässään likainen pannuhattu, pitkä piippana, jonka nokassa on punainen tupsu.
Saituus se miestä sellaisessa puvussa käyttää, saituruus ja ylpeyskin: kuinka hän rikas mies ei komeile vaatetuksella, kalliilla asulla, vaan alentaa itsensä… Hurskas, nöyrämielinen mies, vähäväkisille esikuva — niin uskoo ukko hänet ihmisiltä nähtävän, suuressa ylpeydessään…
Rikas on mies, rikas kuin pakana! Maita puolet pitäjästä, mureita peltoja, kolkkoja hirsikköjä, kokonaisia pikkutiloja, nautoja ja hevosia lauma. Rahaa lie hänellä arkun pohjalla kuin muuta paperia, sekä kellastuneita velkakirjoja raamatun paksuinen pinkka. Kitsas on mies, ahne, kinnari, nylkee maakunnan mailtaan köyhtyviltä talonpojilta rahoja minkä ikinä ilkeää. Vihattu hän on, mutta vieläkin enemmän pelätty, kunnioitettu! Minkä ympäristön kansa kaivaa vaivoin irti karusta maaperästä auringon rävötyksessä tai talven tuimuudessa, siitä enin osa valuu tälle mahtimiehelle — Kiia Hyypiölle, valuu kuin omasta painostaan. Penni lienee tämän miehen jumala! Niin käy kansassa tarina, että sitten kun maailma palaa, tonkii Hyypiö-ukko yhä tuhkassa, tonkii esiin metallista lanttia.
Emäntä on talosta kuollut, mutta elääpä tytär, melkein yhtä mainittava ihminen kuin isänsäkin. Eikä ainoastaan isänsä vuoksi mainittava. Kaunis on Hyypiön Liina, kuten kedon kukat, kuten taivaan linnut ovat sileitä, sopusuhtaisia kuten mehevässä hillassa rämeellä ei ole moitteensijaa. Luonto on valanut hänet parhaimmilla vormuillaan, eikä ole aine pursunut muoteista ulos, ei loppunut kesken. Iho hänellä on maidonvalkea, ja silmät puhtaan siniset kuin huhtikuinen poutataivas. Hyvä hän on myöskin, lempeä, ei harkittu, ajatellen, vaan luonnostaan, koska ei voi olla muuta, kuten nauta jyystää vain ruohoa tietämättä lihansa makeudesta. Äitiinsä liene hänestä sellainen tullut, nuorena kuolleeseen naiseen, hentoon, hiljaiseen, kaihosilmäiseen, siipiä vaille enkeliin.
Niin, käy kauppa aittojen luona, missä palkkapiiat hyörivät, talon tytär kerää rahaa ja katselee päältä Kiia Hyypiö, resutakkinen, mahtava, mainittava mies. Mutta kauppa käy myöskin tomuisessa riihikartanossa peltojen reunassa. Kyssäselkäinen, mustamuotoinen mies myy siellä pehkuläjän kupeella viinaa. Pulisee, holskuu valtainen lekkeri ja kirkas viina juoksee lirittäen puteliin, rikkinäiseen savikuppiin, puiseen saunakippoon — minkälaisen osuvat astian käsiinsä saamaan. Ja mustaotsaisessa saunassa läiskyvät kortit…