— Niin sinä luulet. Taidat tietää sen paremmin. Se kaatoi minut kumoon, luulin kaiken olevan lopussa. Tahdoin huutaa, mutta muistin, että silloin menisi henkeni. Se nousisi ilmoille pienenä kuplana. En sitä voinutkaan, kaikki oli lukossa. Mutta kiskoin nuorasta ja niin tulin ylös.
Raajarikko harkitsi hitaasti kuulemaansa. — Se oli kapteeni, sanoi hän, se on selvä. Hän oli juossut hakemaan rahoja ja jäi sinne. Näitkö niitä?
Mauno ajatteli ja värisi. — Minä näin paljon, minä, vastasi hän. Minä näin paljon, minä. — Mutta oli kuin ei hän olisi löytänyt sanoja sitä tulkitsemaan.
— Nyt sinä löydät ne helposti, vai mitä. Tiedät mihin sinun on mentävä. Kaikki käy kuin tanssi.
Tämä oli jo toisista veljistäkin liikaa, ja he häpesivät hänen puolestaan. Mutta he ihmettelivät kuitenkin vaikutusta, jonka hänen sanansa saivat aikaan Maunossa. Ensin tämä ei niitä käsittänyt, vaan seisoi hiljaa katsellen maahan ja pudistellen päätään saadakseen veden korvistaan ja kuullakseen oikein. Jokin kasvoi hänessä, hän hengitti kiivaasti.
— Tarkoitatko, että menisin sinne uudestaan, sanoi hän, pureskellen sanoja kuin ne olisivat sisältäneet jotain tavatonta, — sinne takaisin, tuonne alas?
Raajarikko katsoi kelloon, joka kilahteli hänen vapisevassa kädessään; hän oli niin innostunut tarkkaamaan aikaa, että joka sekunti tuntui tappiolta.
— Tietysti, sanoi hän, mitä varten olisimme muuten tänne tulleet. Joudu matkaan!
Silloin tuli Mauno katsahtaneeksi häneen ja näki hänen vääristyneen ruumiinsa auringonpaisteessa, lähellä itseään. Oli kuin hän ei olisi koskaan ennen ollut sitä nähnyt, ja hän tuijotti kauhistuneena vaanivaa kovaa irvistystä ja koko tuota aavemaista olentoa. Samassa välähti hurjuus hänen silmistään, ja hän päästi kirkunan.
Siitä ei syntynyt yhtenäistä puhetta, siihen hän ei pystynyt raivossaan, joka heti sai mielettömyyden voiman. Kaikki mielenliikutukset, jotka hän oli kokenut tuon niin lyhyen ajan kuluessa, olivat kuluttaneet sitä lankaa, joka pitää koossa aistimukset ja ajatukset ja jota me sanomme terveeksi järjeksi, ja nyt se katkesi. Vieressä olevat kaksi veljeä saattoivat vain muutamista katkonaisista sanoista arvata hänen kuvitelmansa ja vasta jälkeenpäin, sillä nyt he saivat kylliksi tekemistä.