Silloin tiesi sanoma kertoa, mitä oli tapahtunut. Nyt oli hänen mahdotonta kauempaa rakentaa, ja aika kävi raskaaksi.
En voi jäädä tänne, sanoi hän. Täällä ei ole mitään ajateltavaa enää, ei mitään askaroimista. Hän ei minusta välittänyt, hän ei voi enää tulla takaisin. Nyt vasta Gabriel ymmärsi häntä varten rakentaneensa ja että koko hänen toimintaansa oli vahva toivo kannattanut. Hän takoi lukon ja asetti sen ovelle, eikä hänellä sitten ollut mitään, mikä häntä olisi kiinnittänyt sille paikalle.
Minä menen hänen luokseen, ajatteli hän. Se lienee hänelle samantekevää, sillä hänellä ei voi olla pienintäkään aavistusta minusta ja minun tunteistani. Minä sanon, että olen köyhtynyt ja että minun pitää mennä palvelukseen, kuten hänen ennen. Silloin hän antaa minulle paikan, jos mahdollista, sillä ystävinähän erosimme. Ennen olin onnellinen, kun sain vain olla hänen läheisyydessään. Yhtä hyvin voin nyt olla, koska hän silloin oli yhtä kaukana minusta. Tai voin tulla onnettomaksi — samantekevä, kunhan saan olla siellä missä hänkin.
Ja hän jätti talonsa muiden huostaan, sanoi tahtovansa nähdä vähän maailmaa ja katosi. Ei kukaan tiennyt minne tai miksi, mutta hänen selityksensä sai käydä täydestä. Sellaista oli ennenkin tapahtunut, että ihmiset äkillisestä väsymyksestä ja vaihtelunhalusta olivat jättäneet halpa-arvoisena kaiken, mitä heillä oli, kokeakseen sitä, mitä eivät tunteneet ja mikä siitä syystä tuntui elämisen arvoiselta.
IV.
Eräänä aamuna tuli outo mies hakemaan työtä Nilsiltä, joka työskenteli metsässä.
Seisoessaan lumessa, vapaana ja luontevana muutellen asentoa, katsoi hän talonpoikaa tutkivasti ja syvästi silmiin, ennenkuin esitti asiansa. Oli kuin hän olisi tahtonut punnita hänet ja katsoa, mitä hän oli miehiään, ennenkuin pyysi mitään. Siitä Nils piti, sillä hän tunsi arvonsa, ja vaati sitä muiltakin.
Työtä oli saatavissa ja hän sai heti koettaa mihin kykeni. Ei kukaan riittänyt hänelle voimissa ja taitavuudessa, ja Nils päätti ottaa hänet rengiksi kysyttyään ensin hänen elämäntarinaansa ja saatuaan tyydyttävät vastaukset sekä yhtä hyvät vaikutelmat hänen olennostaan. Mies otti osaa työväen ateriaan ja meni heidän kanssaan illalla kotiin.
Ingert seisoi lieden äärellä ja näki heidän tulevan sisään, hiljaisessa rivissä, pitkin, metsänkulusta pehmein askelin, kirveet käsissä. Ensin hänen miehensä, sitten muut ikäjärjestyksessä, ja viimeksi, kun ovi juuri oli sulkeutumaisillaan, tuli vieras.
Ingert kalpeni, hänen katseensa sivuutti niin nopeasti vieraan, että näytti kuin hän ei olisi tätä huomannutkaan. Hän seisoi liikkumatonna hilliten vavistuksensa, toisten ääneti asetellessa työkaluja paikoilleen ja käydessä kehään tulen ympärille.