Mutta Mauno seisoi hyvätuulisena ja hiljaisena veneessä hengähtääkseen. Kun hän oli valmis, pisti hän käsivartensa irroitetun nuoran silmukkaan, otti uuden kiven ja sukelsi.
Heidän hankettaan valaisi nyt iloisuus, joka valtasi jokaisen. Meri päilyi vaaleansinisenä, ja hilpeät pikku laineet tanssien lipattivat rantakallioita vasten. Pienet pilvenhattarat kuvastelivat epäselvästi karehtivassa pinnassa, ja oli kuin olisi alapuolella ollut samanlainen keveä, valoisa avaruus. Näköpiirin rajassa uiskentelevat saaret olivat tuskin kiinteämpää ainesta; ne kimmelsivät sinertävän hopeisina. Raajarikonkin täytyi huomata, kuinka kaikki oli iloista. Sekava ajatussarja lensi hänen päänsä läpi, kuinka kaikki nyt näytti toiselta verraten siihen ympäristöön, missä hän viime kerralla oli ollut, kun meri ärjyi vaatien hänen henkeänsä, sokeana, viheriänmustana ja jäisenä. Mutta hänen huomionsa kiintyi kelloon. Kesti kauan. Määrätty aika oli kulunut. Ehkäpä Mauno siellä askaroitsi arkun ja silmukan kimpussa. Parasta antaa vielä sekunti aikaa! Nyt sekin kului. Vetäkää nuorasta!
Veljet tottelivat, ja nyt syntyi silmänräpäyksen kestävä kamppailu heidän ja syvyyden välillä; nuorassa kiskoi ja rapisteli. Mauno sukelsi esiin. Hän oli nyt väsyneempi kuin edellisellä kerralla ja tarttui innokkaasti veneenreunaan. Kesti hetkisen, ennenkuin hän voi puhua ja saada takaisin reippaan, uskaliaan äänensävynsä.
— Olitte vähällä saattaa minut kiipeliin, hän sanoi. Nuora oli touvisolmun alla. Minun oli muutenkin vaikea saada sitä irti, ja sitten vielä veditte lisäksi.
Raajarikkoa ei tämä huvittanut.
— Sinähän olet nyt ylhäällä, huusi hän. Mutta miksi et ottanut mitään mukaasi? Matka-arkku…
— Ei se ollut matka-arkku.
— Miksi sanoit sitten niin? Mikä se sitten oli?
Mauno kiipesi veneeseen ja seisoi nyt väristen alastomuudessaan. Hän piti käsiään ruumiista kaukana katsoen heihin inhoten ja melkein epäillen.
— Se oli ruumis, vastasi hän synkästi. Se oli kietoutunut köysiin ja oli vääntänyt itsensä aivan kieroon. En koskenut siihen, en toden totta. Kuljin aivan sen ohitse liki sen kasvoja ja silloin, yhtäkkiä sen näin.