MIES. Oletko odottanut minua?
Vaimo kuulee, että miehensä sanat tulevat tavallisessa järjestyksessä hänen omiensa vastimeksi. Kaikki, mitä hän ajatteli, mahtui tuohon pieneen välilläolevaan vaitioloon! Tämä vahvistaa häntä siinä luulossa, että hän on nähnyt unta ja ollut suotta kummallisen kiihottunut.
Oletko odottanut minua? En ole kuitenkaan tavallista myöhäisempi. Sinä näyt nukahtaneen.
Mies on hajamielinen eikä katso kelloa, kuten voisi odottaa. Siitä syystä hän ei suutelekaan. Joskus sattuu niin. Olkoon niin, vaikka vaimo sitä äärettömästi kaipaisi. Hänhän saa nähdä hänet, sekin on äärettömän autuasta. Miehen sanat todentavat sen, että hänen onnettomuutensa oli vain unta, ettei tämä ilta ole entisiä kummempi. Hänen miehensä ääni on ystävällinen ja hellä. Kaikki on omiaan tekemään hänet tyyneksi, miltei turvalliseksi.
Hän vaipuu lepotuoliin, selkä sohvaan päin, niin ettei näe mitä siellä on, ja hän on sen kokonaan unohtanut. Mies kulkee edestakaisin, istuu väliin kirjoituspöydän ääreen ja leikittelee paperiveitsellä, nousee kävelemään, aivan niinkuin ennenkin. Joka kerta hänen katsoessaan vaimoonsa suuntautuu katse vain kasvoihin, silmiin. Vaimo ajattelee usein: minun täytyy hillitä silmieni iloa. Muuten hän voi ihmetellä, miksi juuri nyt, sillä hän on vakava. Hän voi kysyä syytä.
MIES. Lapset ovat kai menneet nukkumaan jo aikoja sitten? Ovatko he terveitä, reippaita? Kysyivätkö he minua?
VAIMO (koettaa muistella, ajattelee). Ihmeellistä. Minä en sitä tiedä! Kauhea uni pimittää kaiken sen edellä olevan. Mutta minun täytyy vastata! (Ääneen.) Kyllä. He olivat niin iloisia ja suloisia. Tietysti he puhuivat sinusta.
Samalla tekee hänelle pahaa, vaikka hän ei voi eikä tahdo muistaa, mitä he olivat sanoneet unessa. Varjo täytyy ajaa pois, ja hän jatkaa innokkaasti:
Etkö tahdo mennä katsomaan heitä ja suudella heitä heidän nukkuessaan? Tule! Minäkin tahtoisin mielelläni.
MIES (väsyneenä ja vakavasti). Ei nyt, voisin herättää heidät kylmyydelläni. Tahdon olla täällä. Olen varmaankin paljon kulkenut ja ajatellut. Pääni tuntuu siltä. En oikeastaan tiedä, miksi olen niin surullinen.