Mies seurasi hänkin osaansa, näytellen kömpelön alistuvaa, rikollista olentoa, niinkuin häneltä vaadittiinkin. Minun oli kuitenkin mahdotonta päästä selvyyteen siitä, minkälaiset kohtalon koukut varietee-laulajattarien tai naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa olivat viattoman siihen johdattaneet. Pojat pitivät ujoudesta seuraa ainoastaan toisilleen, mutta tekivät sen hyvin vilkkaasti.
Kaupungista oli saapunut kaksi vierasta, jotka vetivät suurimman huomion puoleensa.
Toinen oli lihavahko, tummasilmäinen nainen, jolla oli musta päivänvarjo ja mustia punoksia ihan kuin oikeita puutarhaistutuksia kaikkialla ja varsinkin rinnalla. Hän tuntui tuoneen nimipäiväkakun muassaan, ja sekin jo teki hänet merkitseväksi henkilöksi. Hän puhui usein Kaarle XV:stä, joka varmaan oli ollut hänelle erityisen rakas ja läheinen. Tiesin, ettei hän juuri voinut olla sukua hänelle, mutta siltä minusta kuitenkin näytti; tuntui, että hänellä juuri siksi oli punoksia ja että hän ei koskaan enää voinut olla iloinen hänen kuoltuaan. Kunnioitukseni oli syvä ja harras.
Mutta toinen vieras veti päämielenkiinnon puoleensa. Hän oli lujaluonteisen, vallanhimoisen näköinen herra; hänen hiuksensa alkoivat harmeta, hänen hattunsa näytti saaneen saman värin surusta ja huolesta, vaikka huomattavammassa määrässä, ehkä siitä syystä, että oli vanhempi.
Hän oli aatteita täynnä eikä kärsinyt vastaväitteitä. Hän katsoi asioita suurin piirtein ja purikin loukatussa oikeudentunnossaan ja miehekkäässä harmissaan suurimmat palat sahramileivästä. Hän moitti kansallisia vikojamme, ja näitä oli oikeastaan rehellisyys, joka ei tiennyt valheesta kerrassaan mitään, sekä kirottu laiskuus, joka oikeastaan oli vaatimattomuutta. En silloin vielä tiennyt, että kaikkia kansoja moititaan juuri näistä syistä, ja tulin hyvin surulliseksi kuullessani, että niiden tähden jouduimme ulkomaalaisten saaliiksi.
Harmaja herra oli tehnyt kaiken voitavansa parantaakseen viimemainittua epäkohtaa, ja tuntui siltä, että hän ainoastaan säästääkseen edes jotakin oman maan lapsille nyt tyhjenteli pikkuleipälautaset. Mutta vähän siitä oli ollut apua, omassa elämässään ei hän ollut varsin pitkälle päässyt. Vieraan konjakkiliikkeen asioimisto antoi hänelle katkeran leivän, samalla kuin kyvyttömyys rehenteli kuninkaan neuvospöydän ääressä ja kaikissa pankeissa. Jahka hänet on köyhänä haudattu, tahdotaan varmaan temmata hänet mullasta takaisin, mutta silloin se on ihmissilmillä katsoen liian myöhäistä.
En voi sanoa, kuinka tämä kaikki teki meidät surullisiksi. Mutta mitä piti meidän tekemän, mitä minä ainakaan saatoin tehdä?
Musta nainen otti asian tyynesti ja vaikutti siinäkin valtavasti. Hän näytti nähneen valtaistuinten ja aikakausien kukistuvan ja vaipui unelmiinsa ja muistoihinsa kuin mustiin silkkipatjoihin aina silloin kun ei itse puhunut. Hänen puolittain sulkeutuneet silmänsä seurasivat hieman pilkallisina, mutta kuitenkin ystävällisinä talon kiharapäisiä poikia, jotka olivat niin kohteliaita toisilleen ujostellessaan häntä.
Isäntä avasi syrjässä tunnontarkalla tavalla laatikon, jossa oli mustia sikareja, ja tarjosi.
Se elähytti oitis vieraan elämänhalun, mutta tämä kohdistui hyväntekijään. Mitä hän tarkoitti tällä maanviljelyksellä! Maa oli nähtävästi erinomaista, mutta huonossa kunnossa, ja sen aarteet odottivat voimakasta työntekijää. Sateli ehdotuksia värikasveista ja parsasta islanninjäkälään saakka, jota käytettiin poronrehuksi ja rintakaramelleihin.