Johan. Eihän mitä — mitäpä syytä tässä olisi. (Klaralle.) Sanoinko nyt niinkuin piti?
Palvelija (katsoo vuoroin toiseen ja toiseen.) Tulin ehkä sopimattomaan aikaan?
Johan. Ei suinkaan, ystäväni. (Klaralle.) Enkös ole sukkela? (palvelijalle.) Mitä te sitte tahdotte?
Palvelija. Ei muuta kuin —
Johan (Klaaralle.) Nyt sen kuulet. Ei muuta kuin… (palvelijalle.) Mutta sittehän ei taida olla oikeastaan mitään asiaa.
Palvelija. Sitä vaan että minulle juohtui mieleen, että rouva…
Klara (ylhäisesti.) Mikä rouva?
Palvelija. Rouvan äiti.
Klara (harmistuneesti.) Ei teidän tarvitse välittää kenenkään muiden käskystä kuin minun.
Johan (nykäisee häntä hameesta, kuiskaa.) Klara muista että on puhe äidistäsi! (Palvelijalle.) No niin, mitä aijotte sanoa anopistani?