Tässä vuorierämaassa ei menesty mikään hymyilevä elämä; väkivalta ja hävitys asustaa näissä korkealle kohoavissa ja kauas kaartuvissa vuorilinnoissa.
Ja keskellä tätä erämaata on kuitenkin erään suojaisen vuorenrinteen vaaleanviheriällä nurmikolla ihmisasumus. Siinä on kaksi paksuseinäistä majaa, joitten ikkunat ovat niin pienet ja syvät kuin ampumareijät. Katonpaineina ovat palkit ja raskaat kivet ja savupiiput ovat leveät ja paksut kuin linnoitukset. Ja näitten linnojen vieressä on yhtä lujasti ja vahvasti rakennettu kirkko. Se on rakennettu gootilaiseen tyyliin, ja sen solakka, valkea torni piirtyy kuin rajamerkki tummanharmaita vuorenseinämiä vasten, jotka joka puolelta rajoittavat näköpiirin. Tämän temppelin kapeat ja korkeat ikkunat ovat lujasti varustetut ristikoilla, ei pahojen ihmisten vuoksi, sillä heillä ei ole pyhätössä mitään etsittävää, vaan kotkan vuoksi, joka voisi särkeä ikkunan ja hakata rikki pyhänkuvan edessä loistavat moniväriset kynttilät.
Alttarin yläpuolella olevassa syvennyksessä on ihmeellinen pyhänkuva. Se on puettu koristuksiin ja helyihin aivankuin kruunattu kuningatar; kasvot ovat täydellisesti muodottomat ja kaarnanruskeat, ja kaksi pahkaista käsivartta ojentautuu kummallekin sivulle. Mutta se on mitä pyhin haahmo, Neitsyt Marian kuva; ei ihmiskäsin tehty niinkuin epäjumalan kuvat, vaan itse kaikkivaltiaan Jumalan muovailema.
Siitä on nyt jo vuosisatoja, kun eräänä lauvantai-iltana löydettiin lammaspaimen, joka tällä vuorella kaitsi lampaitaan, polvillaan makaamasta erään kiemuraisen männynkäyrän äärestä. Mutta männyn pahkaisista oksista muodostui ihmishaahmo, jonka papit huomasivat meidän rakkaan Äitimme, ikuisen Neitsyen ja Jumalanäidin kuvaksi. Kuva vietiin alas laaksoon ja asetettiin erääseen komeaan emäkirkkoon. Mutta kuva ei tahtonutkaan jäädä laaksoon, ja seuraavana lauvantai-iltana löysivät lampaat sen uudestaan alppierämaan pensaasta. Silloin ymmärrettiin taivaan viittaus ja rakennettiin kirkko ja suojamaja tälle korkealle vuorelle; ja pian tuli pyhiinvaeltajia yksitellen ja joukoissa, läheltä ja kaukaa, ja ne kantoivat kaikki huolensa, kärsimyksensä ja sydänsurunsa taivaallisen Äidin jalkojen juureen. Mutta vain onnettomia ja kurjia vaelsi tänne jylhän aution vuoriston pikkukappeliin.
Ja tämä yksinäinen pyhiinvaelluspaikka sai nimen: Kurjalan Pyhä-Maria.
Pyhän-Marian nuori vartija.
Kirkko kuului eräälle mahtavalle luostarille, joka oli alhaalla laajassa hedelmällisessä laaksossa. Tämän luostarin tehtävänä oli vaalia ja suojella tätä paikkakuntaa ja se hoiti ne uhrirahat, joita pyhiinvaeltajat jättivät armonalttarille. Luostarin piti myös toimittaa vuorelle pappi, joka kesänaikaan jakoi pyhiinvaeltajille armoa ja pelastusta. Papin kanssa muutti myös aina pari ravintoloitsijaa ja kaupustelijaa "Kurjalan Pyhään-Mariaan" pitämään pyhiinvaeltajille tarjona elintarpeita, pyhäinkuvia, rukousnauhoja ja muita muisto-esineitä. Mutta syksyllä palasivat kaikki takaisin laaksoon; ei ketään jäänyt vuorelle, rajut lumimyrskyt vain ulvoivat autioiksi jätetyissä asunnoissa, ja rakkaan pyhän-Äitimme armonlähde oli jääksi jäätynyt.
Luostarissa oli siihen aikaan vanhoja, velttoja pappeja, jotka tekivät elämänsä hauskaksi viinillä, nuuskalla tai piippua polttamalla takkavalkean ääressä. He eivät antaneet maailmalle mitään eivätkä siltä mitään ottaneet ja toimittivat jokapäiväiset kirkolliset toimituksensa tavallisella kylmäkiskoisella tavallaan.
Tällaisia pappeja oli siihen aikaan sielunpaimenina "Kurjalan
Pyhässä-Mariassakin".
Mutta sitten tuli aika, jolloin luostarista sellaiset ihmiset olivat vähitellen kuolleet sukupuuttoon, eikä tahtonut löytyä ketään sellaista, joka olisi pitänyt itseään kyllin kunnianarvoisena ja siveänä voidakseen toimia hurskaana Pyhän-Marian vartijana ylhäällä Kurjalassa.