Tähän aikaan, jolloin alppikappeli oli vaarassa jäädä papittomaksi, eli luostarissa nuori Pater Emanuel. Hänet oli vihitty papiksi vasta pari vuotta sitten. Hän oli harvinaisen innokas mies. Olipa hän alttarilla, saarna- taikka rippituolissa taikka liikkui virkaveljiensä toverillisessa piirissä, aina otti hän tehtävänsä niin kovin vakavasti, että veljeskunnan harrastukset tuskin riittivät hänelle, vaan hän etsi omia ja uusia teitä tyydyttääkseen omantuntonsa ääntä. Hän rakasti yksinäisyyttä, mutta toisinaan kävi hän kärsivien luona. Jo hänen olentonsa vaikutti lohduttavasti; hän oli kaunis ja solakka ja hänen nuoret kasvonsa olivat lempeät ja arvokkaat. Mutta hän karttoi luostarinpuutarhaa, missä hänen ammattiveljensä olivat keilasilla, ja kun hän istui luostarin virkistyshuoneessa ja kaikki hänen ympärillään olivat huolettoman iloisia, sillä luostarin kyökki ja viinikellari olivat oikeastaan omansa karkoittamaan kaiken surumielisyyden, istui Pater Emanuel ääneti ja melkein ikävystyneenä toisten joukossa. Tiedettiin kyllä, että Emanuelkin saattoi olla toisinaan iloinen, vilkas ja sukkela ja silloin oli hän sitä sydämensä pohjasta tarvitsematta siihen viiniä ja hollantilaista teetä. Häntä ilahdutti ainoastaan sielun onni, johtuipa se sitten hyvästä työstä tai kauniin, vapaan luonnon nauttimisesta.
Oli jo kauvan ollut odotettavissa, mitä apotti eräänä päivänä ruokapöydässä sanoi.
Pater Emanuel! huusi hän hiukan leikkisästi, tahdotteko ruveta kirkkoherraksi?
Nuori pappi pani veitsensä ja kahvelinsa syrjään ja vastasi samallaisella äänellä: Herra, olen valmis.
Kurjalan Pyhän-Marian seurakunnan papin paikka on avoinna.
Kaikuva nauru raikui huoneessa. Tuo nauru oli kuin herjaus alppierämaan pikku kappeliraukkaa kohtaan. Apottikin nauroi.
Emanuel ei nauranut, vaan sanoi hälinän loputtua: Jos luostari herjaa pyhiinvaellus-paikkaa, niin miksi se ei sitä sitten hävitä; ja jos se taasen näkee hyväksi pitää sitä yllä, niin silloin ei tämä ivanauru ole ymmärrettävissä. Kurjalan papin paikka ei ole mikään lihava pastoraatti, niinkuin tämä ylpeä, komea luostari, johon minulla on kunnia kuulua; se on lapsipuolen asemassa —
Se on lypsylehmä! pisti joku punanaamainen juopunut väliin.
Mihin, kysyi Emanuel, mihin vaeltavat uskovaiset, joitten sydän on raskautettu? Luostariimmeko, vai Kurjalan Pyhään-Mariaan?
No, Te olette siis valmis? keskeytti hänet esimies; mutta nyt oli hänen äänensä totinen.