Nyt pysähtyivät kaikki levätäkseen hiukan, ja moni levoton vaimo huusi salaa avukseen Kurjalan Pyhää Neitsyttä. Ketju oli hetkiseksi katkennut, sillä moni tarvitsi vapaata kättä kuivatakseen hien kasvoiltaan. Mariankin käsivarsi oli pienen hetken poissa, pian kuitenkin puristi Emanuel taas rakasta kättä, jonka hän nyt tahtoi tuntea omassaan läpi elämänsä. Hänen puristukseensa vastattiin hellästi.
Vihdoinkin oli päästy vaarallisimman paikan ohitse. Tie tuli tasaisemmaksi ja laajeni; kuu loi vaeltaviin ihmisiin valoaan. Kun Emanuel kääntyi taakseen vetääkseen tyttönsä lähemmäksi itseään, ei Maria ollutkaan ketjussa. Hän huomasi pitävänsä vierasta kättä omassaan ja näki vastassaan erään vanhan vaimon ryppyiset kasvot.
Hänen hurja parkaisunsa ja moniääninen huuto: meistä on joku kadonnut! kaikui kallioista.
Aamun sarastaessa, peipposten ja rastaitten laulaessa, löydettiin Maria. Hän makasi murskautuneena syvällä rotkossa, harmaitten ja märkien kivien välissä. Hänen verensä punasi vielä rotkon pohjalla olevaa vettä.
Hiljaa ja ääntä päästämättä oli hän pudonnut toveriensa ketjusta vuorenjyrkänteeltä syvyyteen.
Syvässä metsässä, villien pensaitten ja kukkien rehoittaessa, kuoriaisten, hämähäkkien, perhosten ja iloisten lintujen lentäessä hänen ympärillään makasi Emanuel maassa ja painoi kasvojaan vilpoiseen sammaleeseen, joka kai harvoin oli kostunut kyynelkasteesta — niin katkerasta kyynelkasteesta! Emanuel oli kaiken arvannut ja ymmärtänyt. Hän oli muistanut Marian sanat: jos minä olisin sinun onnettomuutesi ja jos minun vuokseni sinussa menee hukkaan hyvä pappi, niin tahtoisin, että suurin lumivyöry minut hautaisi.
Tyttö oli tullut toivioretkeläisten puheista huomaamaan Emanuelin merkityksen pappina, oli miettinyt sitä, millä onnettomalla tiellä Emanuel hänen tähtensä kulki. — Maria oli uhrautunut. — Emanuel oli saarnannut taistelusta intohimoja vastaan, oli saarnannut kieltäymisestä ja uhrautuvaisuudesta. Maria oli nyt nuorella elämällään sinetöinyt rakastettunsa papillisen opastuksen.
Pyhätön häväisijä.
Sammalikosta kohosi Emanuel sisällisesti aivan toisena ihmisenä kuin hän muutamia tunteja sitten oli siihen vaipunut. Nuori, intohimoinen mies oli sinne haudattu, ylös nousi pappi. Pappi, Jumalan mielen mukainen, joka teoillaan vahvistaa julistamansa opin. — Emanuel päätti palata takaisin Kurjalan Pyhään-Mariaan ja tulla kansan uskon ja luottamuksen saavuttaneen pyhätön uskolliseksi ja varmaksi vartijaksi. Kohtalo oli sen niin määrännyt, ja ehkenpä sen ihmeellisen naisen henki, joka myöskin oli kutsunut itseään Kurjalan Mariaksi, luo kirkastuksen hohteen vuorikirkon kuolleeseen kuvaan. — Ja marttyyri Maria, joka kaksi kertaa syöksyi syvyyteen, ensi kerran pelastaakseen kunniansa, toisen kerran pelastaakseen rakastettunsa sielunrauhan, hänet on haudattava ylhäälle kirkon seinustalle, missä tapaturmaisesti kuolleilla toivioretkeläisillä on leposijansa.
Emanuel palasi takaisin Kurjalanvuorelle toimittaakseen tämän hautauksen ja ryhtyäkseen sitten jälleen vakavasti virkaansa.