Satu 13.
Vilpittömyys kiitettävä.
Leijo Kuninkaana.
Ei mikään parempi kuin totta puhua:
On joka miehen mieli sekä sanakin;
Mutt' usein surman saapi toden sanoja.
Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen
Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5
Hän entisestä tavastansa poikkesi
Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä
Ja teki pyhän oikeuden vilpittä.
Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan,
Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10
Hän salaa kutsui muutamia erillen
Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva.
Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei
Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa.
Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15
Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa.
Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua
Ja makiammaks' alttarien käryä.
Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä,
Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20
Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain
Jo parantajat joutuu, suonten juoksua
He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin,
Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan.
En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25
Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan
Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.
Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.
Satu 16.
Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.
Kutut ja Pukit.
Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter,
Niin pukit surren pahaksua alkoivat,
Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin.
Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia
Ja teidän virka-kaunistusta viljellä, 5
Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain.
Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan
Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.