Tosi kunnia turhan häväisee.
Viholainen ja Kärpänen.
Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen,
Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti:
Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä?
Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä,
Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5
Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen,
Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen,
En työtä tee ja nautin yli-parasta.
Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu?
On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10
Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle.
Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista;
Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen,
Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän.
Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15
Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä.
Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä.
Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella.
Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan,
Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20
Jo lienen lannistanut ylpeytesi.
Tällainen satu erottaapi ihmiset,
Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat
Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.
Satu 25
Jumalan palvelija saa palkkansa.
Simoonidees säilytetään jumalilta.
Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill',
Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia
Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.
Simoonidees se sama, josta juttelin,
Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5
Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla.
Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa,
Niin laulumiesten tavalla hän käsitti
Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä,
Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10
Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta
Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea,
Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta.
Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun,
Niin tule aterialle, sukulaiseni 15
Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin.
Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut,
Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin
Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän.
Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20
Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa;
Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa
Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset
Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät
Simoonidesta puheillensa kutsumaan, 25
Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa.
Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen,
Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen,
Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti;
Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30
Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin,
Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla
Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.
Päätös Particulolle.