BARTHOLO. No mitäs myös?
KREIVI. Minä luulin teitä hänen vaarinsa tahi mummonsa sitkeähenkiseksi isäksi: on vähintäänkin kolme sukupolvea hänen ja teidän välillänne.
BARTHOLO (lukee jotakuta pergamenttia). "Niitten hyvien ja luotettavien todistuksien johdosta, joita meille on annettu…"
KREIVI (lyö kädellään pergamentteja niin että ne putoovat lattiaan).
Mitä minä tarvitsen tuota sanatulvaa?
BARTHOLO. Tiedättekö, sotamies, että, jos minä kutsun väkeni, annan heti paikalla kohdella teitä niin, kuin ansaitsette?
KREIVI. Tappelu? Ah! mielelläni, tappelu! se on minun ammattini (osoittaen pistoliansa vyössään), ja täss' on se, jolla heitän heille ruutia silmiin. Te kenties ette ole milloinkaan nähnyt tappelua, rouvaseni?
ROSINA. Enkä tahdo nähdäkään.
KREIVI. Ei mikään ole kuitenkaan niin hupaista kuin tappelu. Kuvailkaa mielessänne (tohtoria tyrkäten) ensiksi, että vihollinen on toisella puolella laaksoa ja ystävät toisella. (Rosinalle, näyttäen hänelle kirjettä.) Vetäkää ulos nenäliinanne. (Hän sylkee maahan.) Tuossa on laakso, se on selvää.
(Rosina vetää ulos nenäliinansa; kreivi pudottaa kirjeensä hänen ja itsensä väliin.)
BARTHOLO (kumartuen). Ah! ah!…