KREIVI (ottaa sen ylös ja sanoo:). Kas niin … tulihan minun opettaa teille ammattini salaisuudet… Todellakin sangen varomaton nainen! eikö hän huomaa lempikirjettä, jonka hän pudottaa taskustaan?
BARTHOLO. Antakaa se minulle, antakaa.
KREIVI. Dulciter, pappa! jokaiselle omansa. Jos joku rabarberin resepti olisi pudonnut teidän taskustanne?
ROSINA (ojentaa kättänsä). Ah! minä tiedän, mitä se on; herra sotamies.
(Hän ottaa kirjeen, jonka hän kätkee esiliinansa pieneen taskuun.)
BARTHOLO. Lähdettekö vihdoinkin ulos?
KREIVI. No hyvä, minä lähden. Hyvästi, tohtori; ilman vihaa. Hyvästi, kultaseni: pyytäkää kuolemaa, että se vielä muutamilla sotaretkillä unhottaa minut; elämä ei ole milloinkaan ollut minulle niin kallis.
BARTHOLO. Menkää vaan. Jos minulla olisi tuommoinen valta kuoleman suhteen…
KREIVI. Kuoleman suhteen? Olettehan lääkäri! Te teette niin paljon kuolemaa varten, että se ei voi kieltää teiltä mitään.
(Hän lähtee.)