KREIVI. Figaro tulee heti meitä auttamaan.
BARTHOLO (tuo nojatuolin). Kas tässä, kultaseni, istu. — Ei näytä siltä, maisteri, kuin hän ottaisi tuntiansa tänään, se jääpi toiseksi illaksi. Hyvästi.
ROSINA (kreiville). Ei, odottakaa; tuskani on vähän lieventynyt. (Barthololle.) Minä tunnen, että olen ollut väärässä teidän suhteenne, herra: minä tahdon noudattaa teidän esimerkkiänne, ja heti paikalla korvaten…
BARTHOLO. Oi tuota naisten luonnollista lempeyttä! Mutta tällaisen mielenliikutuksen jälkeen, lapseni, minä en salli, että sinä teet vähintäkään ponnistusta. Hyvästi, hyvästi, maisteri.
ROSINA (kreiville). Silmänräpäys vaan! minä pyydän! (Barthololle.) Minä luulen, herra, että te ette mielellänne osoita minulle kohteliaisuutta, jos estätte minua teille katumustani osoittamasta siten että otan oppituntini.
KREIVI (syrjään, Barthololle). Älkää vastustako häntä, jos minua uskotte.
BARTHOLO. Se on päätetty, armaiseni. Minä en tahdo millään muotoa olla sinulle vastenmielinen; päinvastoin tahdon olla läsnä koko tuntisi kestäessä.
ROSINA. Ei, herra. Minä tiedän, että musiki ei ensinkään miellytä teitä.
BARTHOLO. Minä vakuutan sinulle, että se tänä iltana viehättää minua.
ROSINA (kreiville, syrjään). Minä olen hirveässä tuskassa.