KREIVI (ottaen nootti-paperia pulpetilta). Tätäkö aiotte laulaa, rouvaseni?
ROSINA. Niin, se on hyvin herttainen kappale Turhasta varovaisuudesta.
BARTHOLO. Yhä tuo turha varovaisuus!
KREIVI. Se on uusinta, mitä tätä nykyä löytyy. Se on kevään kuvaus jotenkin vilkkaassa muodossa. Jos, rouva, tahdotte koettaa…
ROSINA (kreiviä katsellen). Suurella mielihyvällä: kevään kuvaus viehättää minua; se on luonnon nuoruus. Talven lopussa näyttää sydän käyvän tuntehikkaammaksi, niinkuin orja, joka kauan on ollut sisään suljettuna, suuremmalla ilolla nauttii suloista vapautta, jota vasta on hänelle tarjottu.
BARTHOLO (matalalla äänellä kreiville). Aina romantillisia aatteita päässä.
KREIVI (matalalla äänellä). Käsitättekö niitten viittauksen?
BARTHOLO. Peijakas omiansa!
(Hän menee istumaan siihen nojatuoliin, jossa Rosina on istunut.)
ROSINA (laulaa).