FIGARO (kaukaa, varoittaaksensa). Hm! … hm!…
KREIVI. Epätoivoissani siitä, että valepukunikin oli turha…
BARTHOLO (astuen heidän väliinsä). Teidän valepukunne turha!
ROSINA (pelästyneenä). Ah!…
BARTHOLO. Varsin hyvä, neitoseni, älkää antako häiritä itseänne. Kuinka! Minun silmienikin edessä, minun läsnä ollessani uskalletaan tuolla tavalla loukata minua!
KREIVI. Mikähän teitä vaivaa, herra?
BARTHOLO. Kavala Alonzo!
KREIVI. Herra Bartholo, jos teillä usein on sellaisia kummallisia oikkuja kuin se, jonka minä sattumuksesta saan nähdä, en hämmästy ensinkään neitosen inhoa ruveta teidän vaimoksenne.
ROSINA. Hänen vaimoksensa! Minä! Viettää päiväni mustasukkaisen äijän luona, joka kaiken onnellisuuden sijasta tarjoo nuoruudelleni kammottavan orjuuden.
BARTHOLO. Ah! mitä kuulen!