KREIVI (keskeyttäen häntä). Maltappas… Minä luulin, että se oli hän… Jatka vaan, minä kuulen kyllä.
FIGARO. Madridiin palattuani tahdoin uudestaan koettaa kirjallista kykyäni, ja teateri näytti minusta kunnian kentältä…
KREIVI. Jumala varjelkoon!
FIGARO. (Hänen vastatessaan katsoo kreivi tarkasti ristikkoakkunaan päin.) Todellakaan en tiedä, kuinka minulla ei ollut mitä suurinta menestystä; sillä minä olin täyttänyt parterrin oivallisimmilla työmiehillä; kämmenet … kartunkaltaiset; minä olin kieltänyt käyttämästä hansikoita, ruokokeppejä ja kaikkia, mikä vaan synnyttää heikkoja taputuksia; ja, kunniani kautta, ennen näytelmän alkua oli koko kahvila näyttänyt olevan mitä edullisimmassa mielen laadussa minua kohtaan. Mutta salajuonittelijain ponnistukset…
KREIVI. Aha! salajuonittelijat! herra tekijän kävi huonosti
FIGARO. Aivan samoin kuin muittenkin: miks'ei? He vihelsivät minulle; mutta jos minä milloinkaan voin koota ne jälleen…
KREIVI. Ikävyys kyllä kostaa heille sinun puolestasi.
FIGARO. Oi! kuinka minä vihaan heitä! saakeli!
KREIVI. Kiroothan sinä! Tiedätkö, että oikeustossa saadaan kirota tuomareita ainoasti neljäkolmatta tuntia.
FIGARO. Mutta teaterissa neljäkolmatta vuotta. Elämä on niin lyhyt, ett'ei se voi hävittää sellaista tunnetta.