BARTHOLO. Kuinka, Bazil, te ette tunne häntä! Onko se mahdollista, mitä sanotte?
BAZIL. Jos sata kertaa kysytte minulta, annan aina saman vastauksen. Jos hän on antanut teille kreivin kirjeen, on se epäilemättä joku kreivin lähettiläs. Mutta tuohon komeaan lahjaan katsoen, jonka hän antoi minulle, olisi se mahdollista, että se olisi kreivi itse.
BARTHOLO. Mikä todennäköisyys? Mutta, tuon lahjan johdosta, no! minkätähden otitte sen vastaan?
BAZIL. Te näytitte suostuvan; minä en ymmärtänyt siitä mitään; ja semmoisissa tilaisuuksissa, joita on vaikea arvostella, näyttää kultakukkaro minusta aina vastustamattomalta argumentilta. Ja sitten, kuten sananlasku sanoo, mikä kelpaa ottaa…
BARTHOLO. Minä ymmärrän, se kelpaa…
BAZIL. Pitää.
BARTHOLO (hämmästyneenä). Ah! ah!
BAZIL. Niin, minä olen tuolla tavoin laittanut monta pikku sananlaskua vähäisillä muutoksilla: mutta ryhtykäämme itse asiaan; mitä olette päättänyt?
BARTHOLO. Ettekö minun asemassani, Bazil, ponnistaisi kaikkia voimianne, häntä omistaaksenne?
BAZIL. En tosiaankaan, tohtori. Kaikenlaisen tavaran suhteen omistaminen on vähäpätöinen asia; nautitseminen tekee onnelliseksi: minun ajatukseni on, että se, joka nai naisen, joka ei rakasta häntä, hän panee itsensä alttiiksi…