"Vaikka väkeni ei ymmärtänyt italian kieltä, arvasivat he kuitenkin mitä mies sanoi, ja hänen arkuutensa saattoi tarttua heiliinkin. Tästä täytyi tulla loppu; vedin esille pistoolin kotelosta.
"'Nyt lähdet liikkeelle, tai ammun luodin otsaasi!' Talonpoika alkoi itkeä.
"'Ah! povero me! Sono perduto!… Ah! la mia povera moglie! Santa vergine, santi angioli, abbiate pietà d'un povero peccatore!' (Oi, minua miesraukkaa! Olen hukassa! Oi, minun vaimoparkani! Pyhä neitsy, pyhät enkelit, säälikää kurjaa syntistä!)
"Ja hän heittäysi polvilleen, tehden ristinmerkin, Iöi rintaansa ja lukea jonotti koko joukon rukouksia.
"'Lapset', virkoin minä sotamiehille, 'jos vaan yksikään meistä voi päästä läpitse tämän mielien kanssa, niin ei ole lukua, vaikka muut jäisimmekin kuolleina tantereelle; nyt eteenpäin täyttä laukkaa! Eläköön keisari!'
"'Eläköön keisari!' huusivat rakuunat.
"Muuan sotamies, joka oli pahoin haavoitettu, pantiin makaamaan erään pensaan siimekseen. Opas, joka näytti enemmän kuolleelta kuin elävältä, nostettiin hevosen selkään ja sijoitettiin kahden rakuunan väliin. Minä ratsastin hänen jälestänsä; puolet osastostamme ratsasti edellä, toisten seuratessa jälestä hyvin hajallaan, jotta vihollisten luotien ei olisi niin helppo uhrejaan kohdata.
"Kaikki kävi alussa oivallisesti. Vihollinen ei ollut odottanut meidän äkillistä palautumistamme, se tuli sille ihan arvaamatta. Nopeasta ratsastuksestamme oli sitäpaitsi seurauksena, että viholliset eivät voineet tähdätä tarkasti. Puolitiessä täytyi meidän jättää kaksi miestä jälkeemme; mutta siitä silmänräpäyksestä alkaen lähestyi kanavan ojanne yhä enemmän tietämme, ja meitä ammuttiin nyt ihan sivulta. Nähdessäni rakuunoitani kaatuvan joka askeleella, ajattelin että opas ehkä oli ollut oikeassa ja ettei kukaan meistä pääsisi perille. Pidin häntä koko ajan silmällä. Hän ratsasti täyttä laukkaa edessäni kahden rakuunan välissä, selkä köyryssä ja painaen alas päätänsä joka kerta, kun luoti suhisi ohitse.
"Kiväärinluoti paiskasi hänen vasemmalla puolellansa olevan rakuunan, jonka tuli suojella häntä vihollisten luoteja vastaan, alas satulasta; ratsastin heti kaatuneen rakuunan sijalle oppaan viereen, suojaten omalla ruumiillani sitä miestä, jonka henki oli meille niin kallis. Meillä oli tuskin kaksisataa meetriä jälellä, kun näin oppaamme äkkiä kohottavan kätensä taivasta kohti ja sitten raskaasti putoavan maahan hevosen selästä.
"Hyppäsin heti maahan ja juoksin hänen luoksensa, muiden rakuunain kiitäessä ohitsemme ikäänkuin tuuliaispää.