"Hänen isänsä kanat olivat kauneimmat kanat koko Italiassa, hänen aasinsa paras aasi, hänen riissivainionsa ihanin koko niemimaalla, hänen viinitarhastansa saatiin: parhaat rypäleet j.n.e. Se henkilö, joka oli Guiseppen ihailussa ylinnä hänen isänsä jälkeen, oli hänen setänsä, joka asui rämeen toisella puolella, Polesellassa. Jaloin näky mitä Guiseppe voi ajatella oli epäilemättä nähdä nuo kaksi veljestä sunnuntaisin yhdessä viinipullon ääressä.
"Hänen leikkipuheensa huvittivat minua; sain hänen avaamaan sydämmensä minulle ja vastasin ystävällisesti hänen lapsellisin kysymyksiinsä. Oli selvä, että hän oli minuun oikein mielistynyt; olin saanut osakseni kaiken hänen myötätuntoisuutensa. Illallisen jälkeen oli minulla paljon vaivaa kehoituksillani saada hänen levolle menemään; hänen pienet aivonsa olivat joutuneet kovaan kiihkoon ja hän puhui lakkaamatta. Vihdoin hän kuitenkin paneutui lemuavista heinistä valmistetulle vuoteelleni, jossa hän pian vaipui uneen hymy huulillansa, ja minä, joka yhä edelleen häntä katselin, nukahdin vihdoin itsekin.
"Kello kaksi aamulla nousin ylös, yö oli kulunut hiljaan ja levollisesti. Seudun ollessa vielä puolihämärään peitettynä nousi miehistö lepopaikoiltaan, kuormitti ja satuloi hevoset, ja kaikki valmistautuivat ollaksensa valmiina lähtöön. Sain ilmoitukset etuvartijoilta ja toivoin kohtaavani kenraalin Pizzale'ssa.
"Ennenkuin nousin hevosen selkään, palasin vielä kerran kortteliini, johon valkeneva aamuhämärä loi varsin himmeästi valoa. Pienoinen ystäväni makasi vielä syvässä unessa heinävuoteellamme. Hän oli epäilemättä tottunut varhain aamusin nousemaan vuoteeltansa; mutta viini oli tehnyt hänen unensa raskaaksi. Katselin häntä silmänräpäyksen ajan ja menin matkoihini.
"Olin lähettänyt käskemään sitä ala-upseeria, jonka tuli olla Reggioloon takaisin lähetettävien tyhjien sotavaravaunujen suojelusväen päällikkönä. Näytin hänelle pojan ja käskin hänen pitää huolta hänestä ja viedä hänet hänen äitinsä luo. Hän oli vanhentunut sotapalveluksessa, silmäili poikaa ystävällisin silmin ja sanoi: 'Kyllä toimitan käskynne, herra kapteeni!'
"Aamu valkeni, miehistö seisoi asettuneina riveihin. Kello neljä, sittenkuin väkeni jo oli lähtenyt marssimaan, lähdin itse ratsastamaan Pizzalea kohti.
"Olin tuskin ratsastanut puolta peninkulmaa, kun äkkiä pysähdyin; olin kuullut kiväärin-laukauksen. Heti sen perästä kuului toinen, sitten kolmas, ja kohta paukkui järjestetty kiväärin tuli, vaikka se ei ollut erittäin voimakas. Se kuului siltä suunnalta, johon joukkomme oli kulkenut. Marssimme oli siis kohdannut vihollisten vartijalinjan. Ajattelin juuri kääntyä takaisin, kuu jälleen pysähdyin kuullessani laukauksia, jotka kuitenkin kajahtelivat heikommin ja kuuluivat juuri kuin kaikuna edellisistä. Se ampuminen kajahteli kuitenkin vastakkaiselta suunnalta, Pizzale'sta päin. Olimmeko joutuneet kahden tulen väliin?
"Kiiruhdin takaisin Fossanoon; kylän ulkokulmassa kohtasin eversti B:n, joka oli järjestänyt kaksi pataljoonaansa vilkeriviin. Koska paljon lukuisemmat vihollisjoukot häntä kiivaasti ahdistivat, ei hän kauan voinut pitää puoltansa, joll'ei saisi apua. Käännyin jälleen joutuisasti Pizzale'en päin. Ratsastaessani täyttää laukkaa Fossanon torin poikki, näin pienen talonpoikaispoikamme ovemme kynnyksellä. Kiväärintuli oli hänet herättänyt ja hän katseli enemmän kummastuksella kuin levottomuudella kylän läpi marssivia sotamiehiä. Näin kaikki tuon ainoastaan vilaukselta, sillä riensin pois niin nopeasti kuin hevoseni suinkin jaksoi nelistää.
"Kenraali ei ollut kauemmin Pizzale'ssa; kolme neljännestuntia myöhemmin saavutin hänet Rebecco'ssa. Vaihdettuamme muutamia sanoja, oli meillä asemamme selvänä. Vihollinen oli osannut hyväksensä käyttää armeijasta eroitettua asemaamme, johon me olimme jätetyt, sekä maanlaadun luonnollisia etuja. Heidän hyvin mietityt liikkeensä tarkoittivat piirittää meidät, eroittaa meidät täydellisesti päävoimasta ja pakoittaa meidät avunpuutteessa antautumaan. Se ryhmä kyliä, joka oli hallussamme, Rebecco, Pizzale, Piana, San Nazzaro ja Fossano, muodostaa jonkunlaisen soikulais-muotoisen areenan, jota toiselta puolelta ympäröi Addan vuolas ja syvä virta ja toiselta puolelta läpitsepääsemättömät rämeet. Leveä maantie kulkee tämän areenan poikki Rebeccon ja Fossanon kohdalta, jossa ainoat kaksi mahdollista ulospääsyä löyty. Vihollinen oli asettunut vahvaan asemaan Rebeccon eteen, siten että se katkaisi meidät muusta armeijasta ja esti meidän muonakuormastojemme tulon; se karkasi meidän kimppuumme juuri samalla hetkellä, kuin aioimme avata meillemme ulospääsyn tuosta solukasta Sen yhdysliikkeet olivat turvatut Addan toisella rannalla. Meidän asemamme oli vahva ja me olisimme voineet pitää puolemme paljon voimakkaampaa vihollista vastaan, jos olisimme olleet muonalla varustetut. Pahaksi onneksi oli ruoka- ja ampumavaroja varastoissamme aivan riittämättömästi. Viivähtäneet kuormastot eivät olleet ehtineet jälessämme tulemaan edellisenä päivänä, ja vaikka voisikin otaksua, ett'eivät ne olleet joutuneet vihollisten käsiin, eivät ne kuitenkaan saattaneet meitä enää saavuttaa.
"Kenraali ei siekaillut silmänräpäystäkään, vaan osoitti tässäkin viheliäisessä asemassa tarkkaa käsitystänsä ja tavallista päättäväisyyttänsä vaaran hetkellä. Oikeinta oli olla peräytymättä, kun koko muu armeija kulki eteenpäin. Sittenkuin hän oli jättänyt niin ison osan joukostansa, kuin välttämättä tarvittiin, jotta voitaisiin viholliselle vastarintaa tehdä, asemiinsa Rebeccon luona, määräsi hän jäännökset joukoistansa marssimaan Fossanoon. Tykistö riensi sinne täyttä ravia, sillä eversti B. tarvitsi kiireistä apua. Olin eronnut hänestä kello viisi aamulla, ja oli kello jo puoli kahdeksan, kun palasin Fossanoon kenraalin seurassa.