"'Olen.'
"'Minkätähden hän ei tullut?'
"'Hän ei voinut vielä tulla, mutta minä lupasin hänelle, että veisin sinut äitisi luoksi. Huomen-aamulla lähetän sinut Reggioloon muutamain sotamiesten seurassa.'
"'Mutta eikö isäni tule mukaan?'
"'Ei'
"'Vaan kyllä kai te tulette?'
"'En.'
"'Mutta minä en mene niiden sotamiesten kanssa, jotka eivät osaa italian kieltä. Minä jään teidän luoksenne.'
"'Niin, tämän illan saat olla luonani.'
"Kuta enemmän häntä katselin, sitä selvemmin astui silmiini hänen yhdennäköisyytensä poikani kanssa. Palvelijani oli valmistanut minulle huononlaisen illallisen muutamassa kaupungin mökeistä ja hankkinut minulle muutamia heinäkimppuja, joille voisin asettautua levolle. Sinne vein myös tuon pienen pojan; hän söi äärettömällä ruokahalulla, minun seisoessani hänen vieressänsä ja katsellessani kuinka ruoka katosi hänen nuoreen suuhunsa. Pisara Chianti-viiniä irroitti hänen kielensä kantimen, ja hän laverteli alinomaa. Hänen sanansa ilmaisivat jonkunlaista ihailua, melkeinpä jumaloimista varsinkin hänen isäänsä kohtaan ja sitten kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat kaukaisemmassa tai likeisemmässä yhteydessä hänen kanssansa, tai olivat hänen omaisiansa. Hän teki minulle loistavan kuvauksen San Nazorosta, isänsä kylästä, joka epäilemättä oli kaunein kylä koko Lombardiassa, sekä isänsä talosta, joka vastaansanomattomasti oli kaunein talo San Nazarossa.