PRINSESSA. Jaloa on, jos vuoksi isän pään jo harmaan velvoitus vaatii meiltä päätä sulhon armaan, mut jalompaa, jos vuoksi edun yhteisen ken uhraa harrastukset oman hurmehen. Mua usko, riittää, jos sa luovut lemmestäsi; hän mies on rangaistu, jos hän ei mielessäsi. Maan etu vaatii niin! Ja mitä luuletkaan, sinulle että myöntää armo kuninkaan?
CHIMENE.
Evätä voi hän, minä en voi vaieta.
PRINSESSA.
Chimene, mieti, kuinka aiot toimia.
Hyvästi: häiritä sua saa nyt seura ei.
CHIMENE.
Isäni kuolo multa vaalin vallan vei.
3:s kohtaus.
DON FERNANDO. DON DIEGO. DON ARIAS. DON RODRIGO. DON SANCHO.
DON FERNANDO. Perijä jalo perheen kuulun, kunnia Kastilian ja kansan käsivarsi sa, sukua suurten isäin, joiden vertaiseksi ens työsi nostaa sun, en korvaustas keksi, on siihen liian pieni voima kuninkaan: enemmän arvoa on sulla eessä maan! Vapautit sen sa alta vainolaisen raa'an, vakiutti kädessäin sun kätes vallan vaa'an, löit maurit, ennenkuin ma ehdin järjestää väkeni torjumahan ase-aallot nää; ne urhotöit' on, joita palkitsemaan on kuningas itse keinoton ja toivoton. Siis vankis kruunupäät nuo kaks sun palkitkoot: 'Cid'-nimen, itse kuulin, heiltä saanut oot, 'Cid' heidän kielellään kun 'herraa' merkitsee, nimeksi kunnian se sulle sopinee. Niinp' ollos Cid! Sen eessä kaikki taipukoon, Granada ja Toledo kauhuun vaipukoon, kaikelle kansallein, ken olet mulle sa, se merkitköön, ja sulle mitä velkaa ma.
DON RODRIGO. Häpeän puna, Sire, tää multa säästäkää! Armoonne nähden liian pieneks työni jää, punastun arvoton niin olla kunniaan, ma jota valtiaalta suurimmalta saan. Vereni velkaa on, min valtakunta antoi, myös maa ja ilma tää, mi minut suureks kantoi, ken uhraa eestä ne tuon kallehimman, hän vain täyttää alamaisen pyhän tehtävän.
DON FERNANDO. Ei kaikki, jotk' on velkaa samaa palvelusta, noin rohkeasti tarjoo mulle suoritusta; ja kosk' on uljuus heillä keskinkertainen, myös keskinkertaiset on menestykset sen. Siis siedä kunnias ja mulle voittos taru lähemmin kerro!
DON RODRIGO. Sire, kun uhkas vaara karu, kun vainolaisten tulva saattoi kaupungin jo kauhun valtaan, mua, jonka sekaisin viel' oli mieli, pyysi parvi kumppania isäni, hänen luokseen kokoon tullehia… Sire, anteeks, heitä jos ma käskyttänne käytin ja uhkarohkealta teitä vastaan näytin: joukkonsa valmis oli, porteillamme turma, jos hoviin ilmestyin, mua siellä vaani surma; siks mietin: pakko mun jos kuolla kuolemalla, mieluummin eestänne ma kuolen kunnialla.