ELVIRA. Ne mun on hurmanneet. Hän kovin kunnioittaa Rodrigoa, min lempi teitä haltioittaa, ja käskee, oikein jos ma luin sielustaan, ritarin rakkautehen teitä vastaamaan.
CHIMENE. Hän hyväksyiskö vaalini? Mi syy on luulla sinulla niin, se suo mun vielä kerran kuulla, tuo julki taas, mit' tohdin tuosta toivoa, ei liian usein kuulla voi niin kaunista; luvata liikaa et voi lemmenliekillemme vapautta armost' ilmi tuoda tuntehemme Hän salakosinnasta mitä tuosta sanoi, kun Sancho ja Rodrigo apuas sun anoi? Et liikaa julkituonut liene, kuinka noita ma eri silmin katson, suosin kosijoita?
ELVIRA. En, tyyneks sydämenne kuvasin; ei sytä se toisen toivoa, ei toista säikähytä, ja samoin kummaltakin säästäin suosionsa isältään valintaa vain vartoo puolisonsa. Tuo hälle mieleen oli. Tuosta ihastuin hän ilmi kohta toi sen elein ynnä suin, ja toistaa koska kaikki täytyy loppuun asti, hän teistä ynnä heistä haastoi nopeasti: "Se oikein, hänet ansaitsee he molemmat, ylhäiset on he, uskolliset, urheat, myös nuoret, mutta nähdä silmistänsä voi es-isäin kunnon, joka heitä aateloi. Kasvoissa ei Rodrigon ole varsinkaan piirrettä, jok' ei viittais mieleen korkeaan, ja sukukuntaan, kuuluun sankar-kunniastaan, niin että varjonneet siell' laakerit on lastaan. Isänsä miehuus hänen voimanpäivinään ol' verraton, ol' ihme kaiken kansan tään; työt urhon uurtaneet on kasvojensa juovat, mik' oli muinen hän, ne yhä ilmi tuovat. Pojasta uskon, mitä isästänsä näin; mua miellyttää, jos miellyttää hän tytärtäin." Löi hetki, keskustelun juuri alkamansa hän katkas, kiirehti jo neuvoskuntahansa, vähistä sanoistaan tok' uskon, mielensä ei paljon vaapu kosijainne välillä. Valita pojallensa täytyy kuninkaan nyt kasvattaja; hän kai pääsee kunniaan, tuo vaali varma lie, ja syytä kauhistua vuoks urhoutensa myös ei mitään kilpailua. Niinkuin hän verraton on sotakunnoltansa, vaill' olkoon vertaistaan hän lemmentoivossansa! Rodrigon isä, neuvostosta tullessaan, asian esittävä eess' on kuninkaan; siis itse arvatkaa, hän eikö aikaa käytä ja aika eikö pian toivojanne täytä.
CHIMENE. Ja sentään on, kuin empis ange sielu tää iloa tuota, josta himmeäks se jää, vain hetki kohtalolle eri kasvot suo; täss' onnessain, ma pelkään, hiipii murhe luo.
ELVIRA.
Tää pelko pettyvä on onnellisesti.
CHIMENE.
Siis mennään, varrotaan, se kuinka päättyvi.
2:nen kohtaus.
PRINSESSA. LEONORA. Hovipoika.
PRINSESSA. Käy, hovipoika, vie Chimenen kuulla sana, ett' tänään myöhä liian hän on vierahana ja laiskuuttaan ett' ystävyytein vaikeroi.
LEONORA. Prinsessa, teissä aina sama toivo soi; ja joka päivä, kun te kanssaan haastelette, te lakkaa lempeänsä tutkimasta ette.