PRINSESSA. Chimene, kyyneleesi kuivaa, voittaja tää jalo vastaan ota multa riemulla!
DON RODRIGO. Sire, suvaitkaa, vuoks että kunnioittavaisen rakkauden polvistun ma eteen tämän naisen. En tänne saalistani saavu pyytämään; tarita uudelleen ma tahdon pääni tään, Chimene: lempeni ei vetoo ollenkaan lakihin taiston eikä tahtoon valtiaan. Mut liian vähän jos tää kaikk' on eestä isän, ma kuinka tuoda voin tuon korvauksen lisän? Mun taistellako täytyy vastaan tuhansia, maailman äärist' tuoda voiton sanomia, sotia yksin sodat, lyödä armeijat, tarujen sankarien riistää kunniat? Jos tuolla rikokseni vihdoin sovitan, ma kaikki voin ja teen ja kaikki uskallan! Mut loukattu jos ei tuo lepy kunnia ylevä, tarpeen jos on syypään kuolema, mua vastaan ihmisvoimaa älkää asestako: te itse kostakaa, mun mielessäin ei pako. Vain teillä oikeus on voittaa voittamaton, muut sit' ei voi; vain teille tarjoon pääni paton. Mun rangaistuksekseni toki kuolo riittää; mut muisteloonne minut suvaitkaatte liittää ja koska kunnianne säilytän ma kuollen, te palkaks muistoani hellikäätte huollen, ja joskus virkkakaa mun säälein osaani: "Mua jos ei lempinyt hän ois, hän eläisi."
CHIMENE. Rodrigo, nouse! Sire, mun täytyy tunnustaa sanoja virkoin, joita takaisin en saa. Hyveitä hällä on, joit' en voi vihata, ja kuningas kun käskee, täytyy totella. Mun mihin tuominnette, toki tahdon tietää, tään liiton voitteko te silmissänne sietää? Mut vaatimuksenne on mulle velvoitus; niin onko sydämenne jyrkin oikeus? Jos kallis valtiolle on Rodrigon henki, jos teille tarpehen, voin olla hinta senki ja ottaa itsellein tuon ikisoiman vastuun, käteni että taaton hurmehesta kastuu!
DON FERNANDO. On aika sovittanut paljon sellaista, mi usein rikokselta näytti alussa. Rodrigo voitti sun, sa hälle kuulut vaan. Mut vaikka valtas sun hän tänään voitollaan, mun täytyis mainehesi vihamiesi olla näin heti kruunataksein häntä palkinnolla. Nää häät jos lykätään, ei siinä mitään väärää; sun lempes määrättiin, mut ilman ajan määrää. Vuos ota hiljaa surrakses, jos tahdot niin; Rodrigo sillä aikaa astuu aseisiin. Kun maurit maastamme hän löi niin verisesti, karkoitti kauas heidät, tuhon tuumat esti, hän päänä armeijani vieköön soihdut sodan nyt heidän maahansa ja miekan, murhan odan. Heill' olkoon kauhunaan vain Cid! Jo herra oot; he kuninkaaksensa sua toisti kutsukoot. Mut töissä urhon ollos hälle uskollinen, hänt' enemp' ansaiten sun onkin palaaminen ja sankaruudellasi maine moinen hanki häät että kanssasi on häitä kunnianki.
DON RODRIGO. Chimenen saadaksein ja palvellaksein teitä, mit' ei tää käsi voi? Jos voiton seppeleitä täytyykin poimia mun hänen luotaan poissa, kun tohdin toivoa, oon onnen kammioissa.
DON FERNANDO. Sa luota miehuutees ja lupaukseeni varmaan. Mut koska hallitset jo mieltä immen armaan, tuo seikka kunnian, mi mietityttää tätä, ajalle, uljuudelles, kuninkaalles jätä!