— Eikö ollutkin? sanoi Dora mitä viattomimman näköisenä. Minua ilahuttaa, että se teitä miellyttää.
Seurassa olevat roomalaiset yksin tunsivat sen katkeran vihamielisyyden, joka näiden herttaisten sanojen alla piili. Hetkinen tuntuikin ilmassa näiden molempain nuorten naisten vihollisuuden synnyttämää outoa kylmyyttä. Mutta kreivitär sai hilpeällä mielellään sen nopeasti haihtumaan ja aterian kestäessä onnistui hänen karttaa kaikkea, mikä olisi saattanut jälleen seestynyttä mielialaa samentaa. Päivällisten jälkeen oli määrä kokoontua kuulemaan musiikkia. Mutta heti kahvin jälkeen poistuivat herttua ja herttuatar Avellina, kun muka olivat vielä lupautuneet muualle. Ei kukaan läsnäolijoista jäänyt muuhun käsitykseen kuin että tämä oli yksinkertaisesti valtiollinen vastalause.
Markiisi Verga oli kuitenkin ainoa, joka aavisti koko totuuden. Uteliaana toteamaan, oliko hän arvannut oikein, käytti hän sopivaa hetkeä ja sanoi kreiville:
— Mikä mainio ajatus sinulla olikaan antaa valkoiset päivälliset!
— Oletko sitä mieltä?… Voit onnitella vaimoani, sillä ajatus on hänen, se sinun olisi pitänyt arvatakin. Minulle se on ollut täydellinen yllätys.
— Ah, ajatus ei ole hullumpi! Ei ollenkaan! huudahti markiisi nauraen.
— Minusta päinvastoin on! — sanoi Sant'Anna. — Noilla amerikattarilla on piru mielessään!
— Kenelle sitä sanotkaan!… Mutta siinä on kreivitär kuitenkin tehnyt sinulle palveluksen, ilmaisten sinun kantasi todellisen värin. Tämä tukkii niiden suun, jotka väittävät sinun pysyttelevän odottavalla kannalla siltä varalta, että enosi valittaisiin paaviksi.
Lelon kasvoilla välähti halveksumisen ilme.
— Tyhmyrit! Ne tuntevat minua huonosti. Jos minun enoni paaviksi tultuaan noudattaisi edeltäjäinsä politiikkaa, niin pyrkisin minä heti johonkin toimeen hovissa osoittaakseni uskollisuuttani Italiaa kohtaan: sillä minä olen italialainen… Aduan tappion jälkeen olen tuntenut sen joka säikeessäni, lisäsi hän katsoen synkästi maahan.