— Tee niin! Minun olisi mahdoton asua täällä ilman sinua. Minä muutan äitini luo.
— Ah! Minä näen, että sinä olet jo suunnitellut kaikki valmiiksi! sanoi
Helena hiukan loukkaantuneena.
— Olen, jotta sinulla ei olisi huolta eikä harmia.
— Ja kuinka minua arvostellaan sinun omaistesi keskuudessa!… Sisaresihan lakkaamatta moittii amerikattaria, jotka jättävät miehensä mennäkseen huvittelemaan Eurooppaan.
— Niin pian kuin minä katson sen hyväksi, ei kellään ole mitään sanomista. Lähde rauhassa, ystäväni.
— Ah, jos minulla ei olisi todellista vaihtelun tarvetta, niin lykkäisin matkan syksyyn; mutta minun hermoni ovat siinä tilassa…
— Minä olen sen huomannut! vakuutti herra Ronald hieman hymähtäen.
— Te ette tiedä, te miehet, mitä talonpito tässä kaikkien vapauksien maassa merkitsee. Euroopattaret kummastelevat, että me silloin tällöin tahdomme vapautua talousaskareistamme! Minä tahtoisin nähdä heitä meidän paikallamme… Oh, mikä nautinto saada syödä aterioita, joiden ruokalistaa ei ole tarvinnut itse järjestää, istua pöytään tarvitsematta pelätä kokin tai keittäjättären huonon tuulen purkausta jonkin puuttuvan ruokalajin muodossa!… Ja sitten nuo siistit valkopäähineiset kamarineitsyet palvelemassa!… Siitä me eniten nautimme Euroopassa, sitä minä tarvitsen.
— No niin, ystäväni, mene hiukan levähtämään. Hanki suuri varasto terveyttä ja hilpeyttä. Osta siroja esineitä siellä ollessasi… Ei karheita liinavaatteita eikä sarkapukuja. Ne eivät soveltuisi sinulle.
— Niinkö luulet? kysyi nuori nainen katsellen itseään peilistä vakavannäköisenä.