Pyysin kuitenkin, että saisin tunnin aikaa, ja läksin harkitsemaan asiaa.
Tunti tuntui minusta lyhyeltä; minuutit pakenivat kuin sekunnit ja ajatukseni tunkeilivat meluten.
Kävelin sattuman varassa vanhan muhamettilaisen kaupunginosan kaduilla, joka on Taximin kukkuloilla, Peran ja Funduklin välillä. Oli synkkä, raskas ja lämmin ilma. Vanhat talot vaihtelivat tummanharmaan, mustan- ja ruskeanpunaisen välisissä vivahduksissa. Kuivilla katukivillä kierteli turkkilaisnaisia pienet keltaiset tohvelit jaloissaan silmiä myöten verhottuina tulipunaisiin tai oranssinvärisiin huiveihin. Kolmensadan metrin korkeudesta vilahti joskus silmissä valkea seralji ja sen mustat kypressipuutarhat, Scutari ja Bosporo, puoleksi sinertäviin usviin verhottuina.
Maansa jättäminen, nimestään luopuminen on sentään vakavampaa kuin luulisi, kun on kysymyksessä kiireellinen todellisuus, ja kun täytyy tunnin kuluessa ratkaista kysymys ainiaaksi. Rakastaisinkohan vielä Stambulia, kun olisin kytketty siihen koko iäkseni? Englannin, britanialaisen elämän yksitoikkoisen kulun vaivalloiset ystävät, kiittämättömät, ne jätän kaikki ikävättä ja omantunnon tuskitta. Liityn tähän maahan äärimmäisen käännekohdan hetkellä; keväällä sota ratkaisee sen ja minun kohtaloni. Minusta tulee yuzbashi Arif. Saan tästäkin varmaan yhtä usein lomaa kuin Hänen Majesteettinsa laivastostakin silloin kun haluan käydä katsomassa rakkaitani, istumassa lieden ääressä Brightburyssä vanhojen lehmusten alla.
Niin, miksikä ei. Minusta tulee Yuzbashi, oikea turkkilainen, ja saan olla hänen luonaan.
Ja ajattelin tällä huumauksen hetkellä, kuinka kerran palaan Eyoubiin, yuzbashina, ilmoittamaan Aziyadélle, etten menekään pois.
Tunnin kuluttua olin tehnyt epäämättömän päätöksen: lähteminen ja hänen hylkäämisensä raateli sydäntäni. Pyrin uudelleen pashan puheille antaakseni hänelle juhlallisesti myöntävän vastauksen, joka sitoisi minut iäksi Turkkiin, ja pyytääkseni häntä jo tänä iltana esittämään anomukseni sulttaanille.
2.
Kun seisoin pashan edessä tunsin vapisevani, ja pilvi kulki silmieni ohitse:
— Kiitän teidän ylhäisyyttänne, mutta en suostu. Pyydän vain, että ystävällisesti muistatte minua. Kun tulen Englantiin, kirjoitan ehkä teille…