Silloin hän tahtoi pysäyttää minut vertavuotavilla käsillään ja tarttui minuun toivottomasti. Työnsin hänet tylysti pois ja heitin hänet halkopinoa vasten, joka luhistui jyristen. Ohikulkevat bashiboshukit pitivät meitä pahantekijöinä ja lähestyivät lyhtyineen.
Olimme veden ääressä, yksinäisessä paikassa etukaupungissa, kaukana
Stambulin muureista, ja Ahmetin veriset kädet pilasivat asian.
— Tämä ei ole mitään, sanoin; mies on ryypännyt ja vien hänet kotiin.
Tartuin Ahmetin käteen ja vein hänet sisarensa Eriknaz'in luo, joka sidottuaan hänen kätensä, torui häntä aikalailla ja lähetti nukkumaan.
19.
Maaliskuun 26 p:nä.
Vielä päivä, lähtömme viimeinen lykkäys.
Vielä päivä, vielä kerran pukeudun heidän "rouvansa" luona ja olen taas
Stambulissa.
On myrsky ja pimeä, tuuli on lämmin ja lauha. Poltamme kahden tunnin nargilhen Sulttani Selimin kadun maurilaisten kaarien alla. — Vuosien syömät valkoiset patsaat vaihtelevat hautakappelien ja hautarivien kanssa. Kukista punertavat puitten oksat pistävät harmaitten muurien yli, mehuisia ruohoja kasvaa kaikkialla ja kiipeilee iloisesti vanhaa pyhää marmoria pitkin.
Rakastan tätä seutua, ja kaikki yksityiskohdat viehättävät minua, rakastan sitä senvuoksi, että se on Aziyadén maata, jonka hän on elähdyttänyt läsnäolollaan, — hän, joka on vielä tuossa aivan lähellä, ja jota en kuitenkaan enää saa nähdä.