23.
Eriknaz-hanum on miellyttävä ja ylhäisen ruma, valkea kuin vaha, silmät ja kulmakarvat mustat kuin korpin siipi. Hän ottaa meidät vastaan hunnutta kuin eurooppalainen nainen.
Kaikki hänen majassaan henkii järjestystä, varakkuutta ja mitä tarkinta puhtautta. Hänen ystävänsä Murrah ja Fenzilé, jotka valvovat hänen kanssaan, pakenevat tullessamme peittäen kasvonsa. He olivat juuri ompelemassa kultahelyjä pieniin punaisiin tohveleihin, joiden kärjet ovat torvimaisesti käännetyt.
Ystävättäreni Alemshah, Eriknazin tytär, ottaa tavallisen paikkansa sylissäni ja nukkuu siihen. Hän on sievä kolmivuotias olento, jolla on suuret mustat silmät, ja puhdas kuin nukke.
Kahvin ja tupakan jälkeen meille tuodaan kaksi valkoista patjaa, kaksi valkoista yatag'ia, kaksi valkoista jalkapeitettä, kaikki kuin lunta. Eriknaz ja Alemshah poistuvat toivottaen meille hyvää yötä, ja nukumme kumpikin syvään uneen.
Kirkas aurinko herättää meidät aikaisin, ja melkein nelinkontin kiipeemme alas Kultaiselle Sarvelle vieviä polkuja. Siellä odottaa meitä aikainen venhe.
Pri-pashan mustat majat, jotka on koottu kukkulalle pyramiidin muotoon, kylpevät punertavassa valossa, kaikki ruudut säteilevät. Eriknaz ja Alemshah katselevat kaukaa lähtöämme, seisoen punaisiin puettuina majansa katolla.
Tuossa jää Eyoub, tuossa Suleimanin kahvila, moskeijan pikku aukea ja Arif-effendin talo aamun täydessä valossa. Vesillä ei ole ketään; kaikki on vielä suljettua, unen vallassa.
Asuntoni, jonka usein olen nähnyt synkkänä ja suruisena, lumessa ja pohjoisen puhaltaessa, jättää minulle viimeiseksi kuvaksi auringon loisteen.
Tuo viimeinen auringonnousu on tavattoman komea. Pitkin Kultaista Sarvea, Eyoubista seraljiin saakka, piirtyvät kuvat ja minareetit kirkasta, keltaiseen tai punaiseen vivahtavaa taivasta vasten. Kullatut kanootit alkavat liikkua sadottain, täynnä kirjavia kulkijoita ja hunnutettuja naisia.