Loti Izeddin-Alille Stambulissa.
Brightburyssä, toukok. 20 p:nä 1877.
Paras Izeddin-Ali!
Nyt olen kotimaassani, joka on aivan toisenlainen kuin teidän, vanhojen lehmusten alla, jotka ovat lapsuuttani varjostaneet, pienessä Brightburyssä, josta kerroin teille Stambulissa, keskellä vihreitä tammimetsiä. Nyt on kevät, mutta kalpea kevät: — sadetta ja sumua, jokseenkin samanlaista kuin talvella siellä.
Olen pukeutunut länsimaisiin vaatteihin; hattuni ja takkini ovat harmaat. Minusta tuntuu joskus, että turkkilainen vaatetus on omani, ja että nyt olen valepuvussa.
Rakastan kuitenkin tätä isänmaani pientä kolkkaa, rakastan kotiliettä, josta olen monta kertaa luopunut, rakastan niitä, jotka täällä minua rakastavat, ja joitten ystävyys teki ensimmäiset vuoteni suloisiksi ja onnellisiksi. Rakastan kaikkea ympärilläni, tätä maaseutuakin ja vanhoja metsiä, joilla on oma tenhonsa, voimakas paimentunnelma, sellainen, mitä minun on vaikea määritellä teille, menneen tenho, muinaisaikojen ja entisen paimenelämän viehätys.
Uutiset seuraavat toisiaan, paras effendim, sotauutiset; tapausten kulku kiihtyy, Olin toivonut, että Englanti asettuisi Turkin puolelle, ja ymmärsin vain puoleksi asiat, ollessani näin kaukana Stambulista. Teillä on palava myötämielisyyteni! Rakastan maatanne, rukoilen hartaasti sen puolesta, ja epäilemättä saatte taas pian nähdä minut.
Ja sitten, olette kai arvannut, effendim, rakastan häntä, jonka läsnäolon olette arvannut ja suvainnut. Sydämenne on suuri; olette kaikkien sovinnaisuuksien, kaikkien ennakkoluulojen yläpuolella. Saatan huoletta sanoa teille, että rakastan häntä, ja palaan pian etenkin hänen takiaan.
31.
Brightburyssä, toukokuussa 1877.