37.
Onko tää loppu vai alku, Herra?
(Victor Hugo, Chants du crépuscule.)
Bosporolla on vilkas liike. Kuljetuslaivoja tulee ja menee täynnä sotaan lähteviä miehiä. Heitä tulee kaikkialta, sotilaita ja vapaaehtoisia, Aasian perältä, Persian rajoilta, Arabiasta ja Egyptistäkin. Heidät varustetaan nopeasti Tonavalle tai Georgian kentille lähetettäviksi. Meluisat torventoitotukset, hurjat huudot Allahin kunniaksi tervehtivät joka päivä heidän lähtöään. Turkki ei ole milloinkaan nähnyt niin paljon miehiä aseissa, niin päättäviä ja niin urheita miehiä. Allah tietää, mitä noista joukoista tulee!
38.
Enpä olisi antanut heidän ylhäisyyksilleen anteeksi heidän diplomaattista ilveilyään, jos he olisivat häirinneet elämääni.
Olen onnellinen saadessani olla tässä pienessä piiloisessa majassani, josta luopumista kerran jo pelkäsin.
On keskiyö, kuun sininen valo kulkee paperini yli, ja kukot ovat aloittaneet öisen kiekumisensa. Eyoubissa saa olla hyvin kaukana vertaisistaan, hyvin erikseen yössä, mutta samalla hyvin rauhassa. Minun on usein vaikea uskoa, että Arif-Effendi on sama kuin minä, mutta olen siksi väsynyt itseeni noiden seitsemänkolmatta vuoden aikana, jolloin olen itseni tuntenut, että mielelläni pidän itseäni jonakin toisena.
Aziyadé on Aasiassa. Hän on vieraisilla haareminsa mukana eräässä
Ismidtin haaremissa ja palaa luokseni vasta viiden päivän kuluttua.
Samuel on luonani. Hän nukkuu lattialla yhtä rauhallisesti kuin pieni lapsi. Hän oli nähnyt päivällä, miten eräs hukkunut nostettiin maihin, ja se oli nähtävästi niin kauheasti peloittanut häntä, että hän varovaisuudesta kantoi patjansa ja peitteensä minun huoneeseeni.