Plumkett kirjoittaa Loti'lle.
Rakas ystävä!
Olen ollut teille kirjoittamatta vain sen takia, ettei minulla ole ollut mitään sanottavaa. Sellaisessa tapauksessa on tapani vaieta.
Mitäpä olisinkaan oikeastaan voinut kertoa? Että ajatukseni kohdistuivat kaikissa suhteissa vastenmielisiin asioihin, että rouva Todellisuus oli tarttunut minuun, — syleily, josta on vaikea päästä irti, — että viihdyin perin surkeasti meri- ja siirtomaaherrojen keskuudessa, että nuo salaperäiset taipumukset, myötämieliset siteet, jotka joskus yhdistivät minut läheisesti kaikkeen miellyttävään ja kauniiseen, olivat taittuneet.
Olen varma, että hyvin ymmärrätte tämän, sillä siihen tilaan olen nähnyt teidät vajonneena useammin kuin kerran.
Teidän luonteenne muistuttaa paljon minun luonnettani. Ja siitä saapi hyvästi selityksensä se suuri myötämielisyys, jota melkein heti alusta olen teitä kohtaan tuntenut. — Selviö: Toisessa rakastaa enimmän itseään. Kun tapaan toisen itseni, seuraa siitä voimien lisääntyminen minussa. Näyttää siltä kuin molempien samanlaiset voimat liittyisivät toisiinsa, ja että myötämielisyys olisi vain halua, pyrkimystä tuota voimien lisääntymistä kohti, joka minusta merkitsee samaa kuin onni. Jos tahdotte, niin nimitän tätä: Suureksi sympaatiseksi paradoxiksi.
Puhun teille hiukan kirjallista kieltä. Huomaan, kyllä, että käytän dynamiikasta lainattua sanastoa, joka suuresti eroaa hyvien kirjailijoittemme sanavarastosta, mutta se ilmaisee oivallisesti ajatukseni.
Nuo myötämielisyydet tunnemme perin erilaisilla tavoilla. Te, soiton ymmärtäjä, sanokaapa, miten olette päässyt siitä selville? Mikä on sävel? Vain aistimus, joka herää meissä, kun ilma siirtää korvaamme ja sieltä kuulohermoihimme väräjävän liikkeen. Mitä aivoissamme tapahtuu? Tarkastakaapa tuota omituista ilmiötä: Te olette säveljakson vaikutuksen alainen, kuulette sointujakson, joka miellyttää teitä. Miksi se teitä miellyttää? Koska musikaaliset intervallit, joista tuo jakso syntyy, toisin sanoen, soivien ainesten värähdyslukujen suhteet ilmaistaan helpommin eräillä numeroilla kuin toisilla. Vaihtakaa numerot ja myötämielisyytenne ei enää herää; sanotte, ettei se enää ole musiikkia, vaan jakso toisistaan johtamattomia ääniä. Kuulette yhtäaikaa monta rinnakkaista ääntä, tajuatte vaikutelman, joka on onnellinen tai tuskallinen. Se johtuu numerosuhteista, jotka ovat ulkonaisen ilmiön suhteita teihin, tuntemiskykyiseen olentoon.
Teidän ja eräiden sointujaksojen, eräiden loistavien värien, eräiden valoisien kangastusten, eräiden viivojen ja eräiden muotojen välillä on todellista sukulaisuutta. Vaikkapa nuo sovinnaissuhteet kaikkien noiden eri seikkojen ja teidän välillänne olisivatkin liian monimutkaisia selvitettäviksi, kuten musiikin laita on, tunnette kumminkin, että ne ovat olemassa.
Miksi naista rakastetaan? Hyvin usein se johtuu vain siitä, että hänen nenänsä viivassa, kulmakarvojensa kaaressa, kasvojensa muodossa on jotakin, mikä vastaa jotakin tuntematonta teissä itsessänne, ja mikä mellastelee mielikuvituksessanne. Älkää sanoko vastaan; useimmissa tapauksissa ei rakkautenne johdu mistään muusta.