Lyhyesti, virkistytään, ollaan onnellisia, ja kaikki tämän onnen edellä ollut häviää jonkunlaiseen yöhön. Tuntuu siltä kuin olisi oltu autuaitten mailla, elettiin nykyiseen elämään verraten, kuten pieni lapsi nuoren miehen rinnalla. Niitä tunteita, jotka mielessä liikkuvat rakastuneena ollessa, saattaa kuvata vain juuri sillä hetkellä kuin ne tunnetaan, ja tällä hetkellä en varmasti tunne mitään sellaista. Ja kuitenkin innostun näitä ajatuksia liikutellessani, kiihdyn, pääni menee pyörälle ja ajatukseni menevät sekaisin.
Kuinka ihanaa onkaan rakastaa ja olla rakastettu, tietää, että valioluonne on ymmärtänyt teidät, että joku kantaa kaikki ajatuksensa ja kaikki teille, että olette keskusta, päämäärä, johon suhtautuen yhtä hienosäikeinen elimistö kuin teidän elää, ajattelee ja toimii! Tuollainen juuri tekee meidät vahvoiksi ja synnyttää nerokkaita miehiä.
Ja sitten tuo rakastetun naisen suloinen kuva, joka ehkä vähemmän on tosiseikka kuin mielikuvituksemme puhtain tuote, ja tuo sekoitus ruumiillisia, sielullisia, aistillisia ja henkisiä vaikutelmia, noita täysin kuvaamattomia, jotka saattaa palauttaa vain sellaista jo kokeneen mieleen, — vaikutelmia, joita aiheuttaa omituisen salaperäisen mielleyhtymän välityksellä pieninkin rakastetulle kuulunut seikka, esimerkiksi kun kuulette hänen nimensä lausuttavan, kun näette sen vain paperille kirjoitettuna, ja tuhannet muut ylevät pikku tyhmyydet, jotka ehkä ovat parasta, mitä maailmassa on.
Ja ystävyys, joka on vakavampi, kiinteämpi tunne, koska se nojaa kaikkeen siihen, mitä meissä on korkeinta, oman itsemme puhtaasti älylliseen osaan. Mikä onni on voida sanoa kaiken tuntemansa sellaiselle, joka ymmärtää teitä loppuun asti, eikä ainoastaan määrättyyn pisteeseen saakka, sellaiselle, joka päättää ajatuksenne huulillanne olleella sanalla, ja jonka vastaus saattaa vuotamaan käsitevirran, ajatusaallon. Puoli sanaa ystävänne suusta ilmaisee enemmän kuin kokonaiset lauseet, sillä olette tottunut ajattelemaan hänen kansaan. Ymmärrätte kaikki häntä elähdyttävät tunteet ja hän tietää sen. Olette kaksi älyä, jotka lisäävät ja täydentävät toisiaan.
On varmaa, että se, joka on tuntenut kaiken tämän, ja joka ei tällaisessa onnistu, on hyvin surkuteltava.
Ei ystävyyttä, ei ketään, joka minua ajattelisi… Mitä hyötyä on ajatuksista, jollei ole kenelle ne ilmaisisi? Mitä hyötyä on lahjoista, ellei maailmassa ole henkilöä, jonka arvostelua pidän kaikkea muuta tärkeämpänä? Mitä hyötyä on sielukkuudesta sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät ymmärrä minua?
Annat kaiken mennä menojaan. Olet kokenut pettymyksiä, koet joka päivä uusia; olet nähnyt, ettei mikään tässä maailmassa ole kestävää, ettet voi luottaa mihinkään, kiellät kaiken. Hermosi ovat lamautuneet, ajattelet vain heikosti, oma minuutesi vähenee, siihen määrään, että yksin ollessa olet joskus kysymäisilläsi itseltäsi, valvotko vai nukutko. Mielikuvitus pysähtyy, ei rakenneta enää pilvilinnoja. Toivoa ei ole enää. Joudut kerskailemaan, puhut miehevästi monista asioista, joille nauretaan paljon silloin kun niille ei itketä.
Et rakasta mitään ja kuitenkin olet luotu rakastamaan. Et usko mihinkään, vaikka saattaisit ehkä uskoa kaikkeen, kelpasit kaikkeen ja nyt et kelpaa mihinkään.
Omistaa itsessään taipumusten liikavoimaa ja tuntea kasvavansa kieroon tunnekyvyn liikakasvua, tunteitten ylivuotavaisuutta, ja olla tietämättä, mitä niillä tekisi, se on kamalaa! Sellaisissa olosuhteissa elämä on jokapäiväistä kärsimystä, jota eräät huvitukset voivat hetkeksi lievittää — kuten kaunoratsastajattarenne, odaliski Aziyadé ja muut turkkilaiset ilotytöt — mutta niin lankeaa vain uudestaan, ja loukkaa itsensä pahemmin kuin ennen.
Siinä on teidän uskontunnustuksenne selitettynä ja kehitettynä. Ja teille kirjoittava hulluttelija on lisännyt sitä aikalailla.