Lähetin Ahmetin Un-Kapaniin Kadidjan luo. Hänen oli ilmoitettava tuolle uskotulle apinalle, kuinka Senika otettiin vastaan, ja pyydettävä esittämään Aziyadélle anteeksipyyntöni ja toivoni, että Aziyadé jo samana iltana tulisi luokseni.
Lähetin samalla kolme lasta maalle tuomaan minulle vihreitä oksia ja ruohoja, narsisseja ja keltakukkia korittain. Tahdoin, että vanha talo tyttöni palatessa olisi entistä iloisemmassa juhla-asussa.
Kun Aziyadé sinä iltana tuli sisään johti hänet kukkamatto portilta huoneemme oven eteen. Varrettomat keltakukat peittivät permannon paksuna tuoksuvana mattona. Tuo suloinen tuoksu huumasi, ja portaita, joilla hän oli itkenyt, ei näkynytkään.
Hänen punaisesta suustaan ei kuulunut sanaakaan, eikä moitetta; hän vain hymyili kukkaset nähdessään. Hän oli kyllin älykäs heti ensi silmäyksellä huomaamaan, mitä ne sanoivat hänelle minun puolestani hiljaisella kielellään; ja hänen kyyneleitten ympäröimät silmänsä säteilivät syvää iloa. Hän asteli kukilla tyynenä ja ylpeänä kuin pieni kuningatar, joka taas astuu menetettyyn valtakuntaansa, tai kuin Apsara, joka kävelee intialaisten jumalien kukkivassa paratiisissa.
Oikeat apsarat ja oikeat hourit eivät varmasti ole kauniimpia, tuoreempia, sirompia ja viehkeämpiä.
Senika-hanumin tarina oli lopussa; sen tuloksena oli, että nyt rakastimme toisiamme entistä enemmän.
49.
Oli iltarukouksen aika muutamana talvi-iltana. Muezzini lauloi iankaikkista säveltään, ja me olimme sulkeutuneet salaperäiseen taloomme Eyoubissa.
Näen vieläkin rakkaan pikku Aziyadén istumassa lattialla punaisen ja sinisen kirjavalla matolla, jonka juutalaiset meiltä ottivat, — suorana ja vakavana, silkkisiin aasialaisiin housuihin puetut jalat ristissä allaan. Hänen kasvoillaan oli tuo melkein profeetallinen ilme, joka oli suurena vastakohtana niiden suurelle nuoruudelle ja hänen ajatustensa lapsellisuudelle, ilme, jonka hän aina valitsi tahtoessaan saada minut käsittämään jonkun omista mietelmistään; ne nojasivat usein johonkin itämaiseen vertaukseen, jolla muka oli ratkaiseva ja eittämätön vaikutus.
— Bak, Lotim, sanoi hän kiinnittäen syvät silmänsä minuun, — katsh tane parmak burada var?