No niin! Tahdotteko, että me autamme teitä ymmärtämään meitä, jos tällainen ymmärtäminen on mahdollinen? Nyt, kun te olette kestänyt kokeen, tiedämme, että me saatamme olla ystäviä. Sillä olihan se koe: tahdoimme varmuutta siitä, oliko muuta kuin kykyä sirkkilöittyjen lauseidenne takana… Erehdyimmekö kuvitellessamme, että te erotessanne noista vaaraan joutuneina mustista haamuista tunsitte sisällänne jonkunmoista mielenliikutusta, — uteliaisuutta, pettymystä, kenties sääliä, mutta ette ainakaan sellaista välinpitämättömyyttä, jonka jokapäiväinen kohtaaminen jättää mieleen.
Ja ennen kaikkea olette huomannut, siitä olemme varmat, että nuo muodottomat ja sulottomat mytyt eivät olleet naisia, vaan niinkuin itse sanoimme, sieluja tai oikeammin sielu, nimittäin uudenaikaisen turkkilaisnaisen sielu, jonka äly on vapautunut ja joka kärsii, mutta samalla rakastaa vapaaksi tekevää kärsimystä ja joka lähestyy teitä, eilen saavuttamaansa ystävää.
Mutta jos tahdotte olla hänen ystävänsä vastedeskin, on teidän oppiminen katsomaan häntä muuksi kuin hauskaksi huvitukseksi matkallenne ja somaksi kuvaksi, joka tietää yhtä viehättävää ajankohtaa taiteilija-elämässänne. Älköön hän enää olko teidän silmissänne lapsi, jota kumarrutte katselemaan ylempää, älköönkä rakastajatar, joka tyytyy hellyytenne almuun, jos tahdotte, että hän teitä rakastaisi, tulee teidän osata koota hänen heräävän henkensä ensi värähdykset..
Teidän "Medjé'nne" lepää hautausmaalla. Kiitän teitä hänen nimessään ja kaikkien nimessä niistä kukista, jotka te olette laskenut tuon pienen orjattaren haudalle. Nuoruutenne päivinä kätenne ponnistuksetta poimi onnen siitä, missä se oli saavutettavissanne. Mutta pientä tsherkessiläisnaista, jonka hurmaus syöksi syliinne, ette enää löydä, ja se aika on tullut, jona turkkilaisnaisessakin vaiston ja alistuvaisuuden aiheuttama rakkaus ovat väistyneet valinnan tuottaman rakkauden edestä.
Se aika on niinikään tullut, jona teidän sopisi rakkaudesta hakea ja kuvata muita puolia kuin silmääkiehtovaa ja aistillista. Koettakaa esimerkiksi nyt siihen määrin hillitä sydämenne, että se tuntisi meidän raskaan kärsimyksemme katkeruuden, joka on siinä, että emme voi rakastaa muuta kuin unelmaa.
Sillä me emme saa rakastaa mitään muuta kuin sitä.
Meidät naitetaan tavalla, jonka tunnette… Mutta tämä europpalaisen avion huono jäljitelmä, joka miespolvi sitten kotiutui länsimaalaismalliin järjestettyihin asuntoihimme, missä muinoin hallitsivat silkki-divaanit ja odaliskit, edustaa jo edistystä, joka meitä mairittelee, joskin sellainen avio on sangen haurasta laatua, sitä kun joka hetki uhkaa huikentelevan puolison oikku, puolison, joka voi purkaa sen tai siihen tuoda lisää oudon naisen. — Näin meitä paritetaan kuin lampaita tai tammavarsoja.
Usein se mies, jonka sattuma meille hankkii, tosin on lempeä ja hyvä; mutta me emme ole häntä valinneet. Aikaa voittaen kiinnymme häneen, mutta tämä tunne ei ole rakkautta; silloin syntyy meissä tunteita, jotka pakenevat ja asettuvat kauas ja ne pysyvät aina tuntemattomina kaikille muille, paitsi meille itsellemme.
Me rakastamme, mutta rakastamme sielullamme toista sielua; ajatuksemme liittyy toisen ajatukseen; sydämemme alistuu toisen sydämen valtaan. Ja tämä rakkaus jää unelmaksi; me kun olemme kunniallisia ja varsinkin sentähden, että tuo unelma on meille liian rakas, jotta tahtoisimme joutua vaaraan menettää sen koettaessamme toteuttaa sitä. Tämä rakkaus on yhtä viaton kuin eilinen retkemme Pasha-Bagtshéhen tuon rajun tuulen puhaltaessa.
Tämä on turkkilaisnaisen sielun salaisuus vuonna 1322 hedshran jälkeen. Nykyinen kasvatuksemme on matkaansaanut tämän olemuksemme kahtiajakautumisen.