— Hämmästyttäviä, missä suhteessa? Suloisiako?
— Hyvin suloisia!… Mutta se ei ole oikea sana, tulee käyttää vakavampaa sanaa, sillä he ovat sieluja, kuten näyttää, pelkkiä sieluja… Ystävä hyvä, ensi kerran elämässäni olen puhunut sielujen kanssa.
— Sieluja!… Mutta minkälaatuisia?… Kunniallisia naisia?
— Totta kai, mitä kunniallisimpia… Niin että jos olit kuvitellut vanhalle ystävällesi somaa rakkausseikkailua, täytyy sinun malttaa mielesi toiseen tilaisuuteen.
André oli syvästi levoton noiden naisten kotiapaluuseen nähden. Päätön oli totisesti tuo pikku turkkilaisnaisten seikkailu ja ristiriitainen kaikille Islamin tavoille; mutta olihan se täysin viatonta laatua, kolme naista, puhua noin miehen kanssa, ilman vähintäkään säädyttömyyttä ja jutella sielua koskevista seikoista hänelle, joka ei voinut edes aavistaa, millaiset heidän kasvonsa olivat.
Hän olisi antanut paljon tietääkseen heidän olevan turvissa haaremin ristikkoaitauksen takana… Mutta mitä hän saattoikaan heidän hyväkseen tehdä?… Paeta, piilottautua, niin kuin äsken, eikä mitään muuta; pieninkin asiaan puuttuminen, suoranainen tai välillinen olisi vaan saattanut heidän tuhonsa uhkaavammaksi.
VII.
Tämä pitkä kirje tuotiin salaperäisellä tavalla seuraavana päivänä
André Lhérylle.
Eilen sanoitte meille, että ette tunne nykyaikaista turkkilaista naista, ja sitä emme ollenkaan epäile, sillä kukapa häntä tuntisi, kun hän ei itsekään tunne itseään?
Mikä muukalainen muuten olisi voinut tunkea hänen sielunsa salaisuuksiin? Pikemmin hän hänelle panisi alttiiksi kasvojensa salaisuuden. Mitä tulee ulkomaalaisiin naisiin, tosin muutamat heistä ovat saaneet pääsyn koteihimme; mutta he ovat nähneet ainoastaan salonkimme, jotka tätä nykyä ovat europpalais-malliset; siis ainoastaan elämämme ulkopuolen.