Muistoksi
Yvon Gaosista,
hukkui mereen Norden-Fiordin tienoilla…
Mereltä kuului tuulen ulvonta, se ikäänkun pani värisemään kaikki, ja samalla kuului ikäänkun sateen rapinaa kattoa vastaan: lakastuneita lehtiä putoili alas!…Niitä kierieli kokonainen pilvi holvikäytävään; vanhoista tuulen pieksämistä puista varisi lehtiä, kun meren vihurit niitä tutisuttelivat. — Talvi tuli!…?
… hukkui mereen
Norden-Fiordin tienoilla,
myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta 1880.
Hän luki konemaisesti ja avonaisesta ovesta hänen silmänsä tähystelivät merta: tänä aamuna sitä tuskin saattoi erottaa harmaassa sumussa, ja synkät pilvet muodostivat taivaanrannalle ikäänkun suruharson.
Taas tuulenpuuska ja kuihtuneita lehtiä ryöpsähti hyppien sisään. Se oli entistä tuimempi, ikäänkun länsituuli, joka oli upottanut nämä kuolleet meren syvyyteen, olisi tahtonut hävittää ne kirjoituksetkin, jotka säilyttivät heidän nimensä eläville. Gaud ei voinut olla lakkaamatta katselematta tyhjää paikkaa seinällä, joka näytti odottavan. Häntä ahdisti se kauhea ajatus, että kohta siihen paikkaan ehkä pantaisiin uusi taulu, jossa oli uusi nimi, jota hän ei ajatuksissaankaan uskaltanut mainita tässä paikassa.
Häntä kylmi, mutta sittenkin hän jäi istumaan graniittipenkille, nojaten päätään kiviseinää vasten:
… hukkui Norden-Fiordin tienoille,
myrskyyn 4 ja 5 p:nä elokuuta
23 vuoden vanhana…
Levätkööt rauhassa!
Hän oli näkevinään Islannin, sen pienen hautuumaan, — kaukaisen, kaukaisen Islannin, jota keskiyön aurinko taivaanrannalla valaisi… Ja äkkiä — seinän tyhjällä kohdalla, joka näytti odottavan — hän näki kamalan selvästi sen uuden taulun, jota hän oli ajatellut: se oli vastatehty taulu, siinä oli pääkallo ja kaksi luuta ristissä, ja niitten keskellä leimuava nimi, — armas nimi, Yann Gaos!… Hän hypähti ylös käheästi kirkaisten niinkun hullu…
Ulkona peitti maan vieläkin aamun harmaa sumu; ja kuihtuneet lehdet yhä jatkoivat tanssiaan.
Kuului askelia tieltä! — Joku tuli! — Hän nousi ylös, asetteli päähinettään ja koitteli näyttää tyyneltä. Askeleet lähestyivät, tulija oli tulossa tänne. Gaud oli, niinkun olisi satunnaisesti kirkkoon tullut, hän ei vielä millään ehdolla tahtonut näyttää haaksirikkoutuneen vaimolta.