Tositeossa hän oli levottoman utelias tutustumaan Yannin omaisiin, joitten piiriin hän ehkä kerran oli kuuluva, ja taloon, ja kylään.
Hänen viimeisiä kertoja Sylvestren kanssa puhellessa ennen tämän lähtöä, oli Sylvestre omalla tavallaan selittänyt ystävänsä ujouden:
— Näetkös Gaud, hän nyt on semmoinen; hänelle on päähän pälkähtänyt, ettei hän tahdo mennä naimisiin kenenkään kanssa, hän ei rakasta ketään muuta kun merta, ja kerran hän leikillään sanoi meille, että hän on lupautunut naimisiin sen kanssa. Gaud antoi hänelle sen vuoksi anteeksi hänen omituisen käytöksensä, ja kun hän aina muisti hänen kauniin, suoran hymyilynsä tanssiaisyönä, niin hän taas alkoi toivoa.
Jos hän nyt tapaisi Yannin kotonaan, ei hän sanoisi hänelle mitään, niin rohkeaksi hän ei suinkaan aikonut näyttäytyä. Mutta kun tämä taas näkisi Gaudin niin likeltä, niin hän kenties puhuisi…
III.
Gaud oli jo astunut tunnin ajan nopeasti, levottomana, hengittäen meren raitista ilmaa.
Tien risteyksiin oli pystytetty suuria ristiä.
Tuon tuostakin hän kulki pienien kalastajakylien lävitse, joita tuulet pieksivät pitkin koko vuotta, ja jotka ovat kallion värisiä. Eräässä, jossa tie äkkiä tunkeutui synkkien seinien, korkeain huippupäisten olkikattojen välitse, jotka muistuttavat kelttiläisten mökkien kattoja, huvitti häntä muuan kapakan kyltti: "Kiinalaista siideriä". Siihen oli maalattu kaksi marakattia vihreisiin ja punaisiin pukuihin, niillä oli pitkät hännät, ja ne joivat siideriä. Epäilemättä jonkun vanhan merimiehen mielikuvituksia, joka oli käynyt siellä… Kulkiessa Gaud katseli kaikkia; kun ihminen hyvin ajattelee matkansa maalia, niin häntä aina huvittavat, enemmän kun muita, tuhannet pikkuseikat matkalla.
Pikku kylä oli jo jäänyt kauvaksi hänen taakseen ja mikäli hän kulki Bretagnen äärimmäistä nientä, sitä harvemmassa oli puita hänen ympärillään, sitä synkempää oli seutu.
Maa oli aaltoilevaa ja kallioista ja joka kukkulalta näkyi aava meri. Viimein ei ollut enää puita ollenkaan, pelkkä kangas vihreine ajonc-pensaineen, ja siellä täällä ristiinnaulitun kuvia, jotka kuvautuivat vasten taivasta kädet levällään, jotta koko tienoo näytti äärettömältä pyövelinkentältä,