Kaikki talossa ilmaisi varallisuutta ja hilpeä terveys loisti lasten punakoilta poskilta.
Gaudin tähden puuhattiin ja hommattiin niinkun minkä hienon neidin, jonka käynti tuotti talolle kunniaa. Uusia, valkeita puuportaita myöten hänet saatettiin yläkammariin, josta talo ylpeili. Gaud muisti hyvin, miten tämä kerros oli tullut rakennetuksi; se oli tehty sen johdosta, kun isä Gaos ja hänen serkkunsa, luotsi, olivat Kanaalista löytäneet haaksirikkoontuneen laivan; tanssijaisyönä oli Yann siitä kertonut.
Tämä laivanhylystä tehty kammari oli hauska ja iloinen, se oli valkea ja uusi. Siinä oli kaksi vuodetta, kaupunkilaiseen malliin, niissä oli uutimet punaisesta karttuunista; keskellä huonetta oli suuri pöytä. Ikkunasta näki koko Paimpolin, koko rannikon ja "islantilaiset" ankkuripaikassaan, — ja salmen, josta ne lähtevät ulos.
Hän ei uskaltanut kysyä, mutta hän olisi mielellään tahtonut tietää, missä Yann makasi; lapsena hän luultavasti oli maannut alhaalla, jossakin noista vanhanaikaisista, korkeista sängyistä. Mutta nyt hän ehkä makaa täällä näitten kauniitten, punaisten uutimien takana, Gaud olisi mielellään tahtonut tietää hänen elämänsä kaikki pienet yksityisseikat, etenkin miten hän kulutti pitkät talvi-iltansa…
… Portailta kuuluvat, raskaat askeleet saivat hänen säpsähtämään.
Ei se ollutkaan Yann, vaan mies joka oli hyvin hänen näköisensä, vaikka olikin jo harmaapäinen, hän oli melkein yhtä kookas ja suora kun Yann, se oli isä Gaos, joka tuli kalasta.
Tervehdittyään Gaudia ja kuultuaan syyn hänen käyntiinsä, kirjoitti ukko kuitin, johon meni jotensakin paljon aikaa, sillä hänen kätensä, hän sanoi, ei ollut enää oikein varma. Muuten hän ei vastaanottanut näitä sataa markkaa lopullisena suorituksena, joiden kautta hän tulisi kokonaan erilleen laivan kaupasta, ei, vaan ainoastaan lyhennyksenä, hän aikoi vielä puhella asiasta herra Mévelin kanssa. Ja Gaud, joka ei rahoista välittänyt, myhähti vaan vähän, olkoon menneeksi, asia ei vielä siihen päättynyt, niinkun hän oli arvellutkin, muuten oli hänelle mieleen olla Gaosien kanssa asioissa.
He pyysivät melkein anteeksi, ettei Yann ollut kotona, ikäänkun olisi paremmin sopinut, että koko perhe olisi ollut koossa häntä vastaanottamassa. Isä ehkä olikin arvannut, vanhan merimiehen viekkaudella, ettei hänen poikansa ollut aivan välinpitämätön tälle kauniille perijälle; sillä vähän itsepintaisesti ukko aina uudestaan alkoi puhua hänestä.
— Se on kummallista, hän sanoi, ei hän koskaan näin kauvan viivy ulkona. Hän meni Loguivyyn, neiti Gaud, ostamaan hummerirysiä; niinkun tiedätte, pyydämme me talvella parhaasta päästä hummeria.
Gaud pitkitti hajamielisenä oloaan, hän kyllä tiesi, että kävi myöhäiseksi, mutta joka kerran kun hän ajatteli, ettei hän saisikaan tavata Yannia, alkoi hänen sydäntään ahdistaa.