Plouëzochin ristin kohdalla Gaud sanoi jäähyväiset vanhukselle ja pyysi häntä palaamaan. Paimpolista näkyivät jo tulet, eikä hänellä enää ollut mitään syytä peljätä.
Se oli siis lopussa täksi kertaa… Ja kukaties koska hän nyt saisi nähdä Yannia…
Tekosyitä Pors-Eveniin palatakseen häneltä kyllä ei olisi puuttunut, mutta olisi näyttänyt liian sopimattomalta käydä siellä uudestaan. Täytyi olla rohkeampi ja ylpeämpi. Jos edes Sylvestre, hänen uskottunsa, olisi vielä ollut täällä, niin hän ehkä olisi saanut mennä Gaudin puolesta Yannia tapaamaan ja pakoittamaan häntä selittämään. Mutta hän oli poikessa, ja kukaties kuinka moneksi vuodeksi?…
IV.
— Minäkö naimisiin? Yann sanoi illalla vanhemmilleen, — minäkö naimisiin? Miksi minä, Jumala paratkoon, sitä tekisin? — Voisinko minä koskaan olla niin onnellinen kun täällä teidän kanssanne. Ei ole huolia, eikä ole rettelöltä kenenkään kanssa, ja lämmin, hyvä keitos joka ilta, kun minä tulen mereltä… Kyllähän minä tiedän, että te karkotatte häntä, joka kävi täällä tänään. Ensiksi on ainakin minun mielestäni vähän kummallista, että tuommoinen rikas tyttö huolii mokomista köyhistä ihmisistä, kun me olemme. Ja toiseksi en minä huoli hänestä, enkä kestään muusta, sen minä olen miettinyt, minä en aio ollenkaan mennä naimisiin.
Molemmat vanhukset katselivat ääneti toisiaan, kovasti pettyneinä, sillä keskusteltuaan asiasta he luulivat voivansa olla varmat siitä, ettei tämä nuori tyttö antaisi rukkasia heidän kauniille Yannilleen. Mutta he eivät yrittäneetkään häntä yllyttämään, sillä he tiesivät sen turhaksi. Etenkin hänen äitinsä oli allapäin eikä sanonut sanaakaan, hän piti arvossa poikansa tahtoa, vanhimpansa, joka oli melkein perheen päämies. Vaikka hän aina oli lempeä ja hellä äitiään kohtaan ja alistui kaikissa elämän pienissä seikoissa hänen tahtonsa alle, niin oli hän ehdottomasti oma herransa suurissa, ja tyynesti ja itsenäisesti kielsi kaiken vaikutuksen sivulta.
Hän ei koskaan valvonut myöhään, sillä niinkun muillakin kalastajilla oli hänellä tapana nousta aikasin ylös. Syötyään illallista kahdeksan aikaan ja tyytyväisenä vielä kerran katseltuaan Loguivysta tuomiaan rysiä ja uusia verkkojaan, hän alkoi riisuutua, näennäisesti aivan tyynenä; sittenhän nousi makaamaan punauutimiseen sänkyyn, jonka hän jakoi pikku Laumek veljensä kanssa.
V.
… Jo viisitoista päivää Sylvestre, Gaudin uskottu, oli viettänyt kasarmissaan Brestissa; — hän ikävöi kovasti kotiinsa, mutta pysyi järkevänä. Ja komealta hän näytti sinisessä avonaisessa kauluksessaan ja punatupsuisessa lakissaan, hän oli oiva merimies ja hänellä oli kookas vartalo ja hän astui heiluen; sydämmessään hän ikävöi mummoaan ja oli sama viaton lapsi kun ennenkin.
Yhtenä ainoana iltana hän oli juonut itsensä juovuksiin, maamiestensä kanssa, siksi että niin on tapana tehdä: he olivat tulleet kasarmiin kaikki yhdessä joukossa käsitysten, laulellen täyttä kurkkua.