Kerran hän oli sunnuntaina käynyt teatterissa, ylhäällä galleriiassa. Näytettiin suurta draamaa, ja merimiehet olivat vimmoissaan petturille, he ottivat hänet vastaan yhteisellä murinalla, joka kaikui kun länsituulen syvä kohina. Etupäässä hän oli huomannut, että siellä oli hyvin kuuma ja vähän ilmaa ja ahdasta; hän oli koettanut riisua mekon päältään, mutta poliisi oli kieltänyt. Lopulta hän oli nukkunut.
Kasarmiin palatessaan, keskiyön jälkeen, hän oli kohdannut naisia, jotka eivät enää olleet aivan nuoria, niillä oli tukka poltettu ja ne kävelivät edestakasin katukäytävällä.
— Kuulehan kaunis poika, he sanoivat raa'alla käheällä äänellä.
Hän heti ymmärsi, mitä he tahtoivat, sillä ei hän ollut niin lapsellinen, kun olisi voinut luulla. Mutta äkkiä hänelle juontui mieleen vanha mummo ja Maria Gaos ja hän kulki halveksien heidän sivutsensa, katsellen heitä nuoruutensa ja kauneutensa ylevältä kannalta ja hymyillen lapsellisen ivallisesti. Kaunottaret hämmästyivät suuresti nähdessään näin ylpeän merimiehen.
— Katsopas tuota! Ole varoillasi poikaseni, riennä kotiisi, muuten sinut syövät.
Ja ne törkeydet, joita he huusivat hänen perästään hälvenivät siihen epäselvään meluun, mikä täytti kadut sunnuntaiyönä.
Hän käyttäytyi Brestissä niinkun Islannissa, hän pysyi viattomana kun merellä. — Mutta toiset eivät häntä pilkanneet, sillä hän oli hyvin väkevä ja se aina herättää kunnioitusta merimiehissä.
VI.
Eräänä päivänä häntä kutsuttiin komppaniian virastohuoneesen, jossa hänelle ilmoitettiin, että hän oli määrätty Kiinaan, Formosan laivastoon.
Hän oli jo kauvan aavistanut, että niin oli käyvä, hän oli kuullut niitten, jotka lukivat sanomalehtiä, sanovan, ettei siellä sota näkynyt päättyvän. Samalla hänelle ilmoitettiin, että koska lähtöä piti jouduttaa, ei hän voinut saada lomaa, joka tavallisesti annetaan sotaan lähteville hyvästijättöä varten. Viidessä päivässä piti hänen saada kamssunsa reilaan ja lähteä.