Hänet valtasi outo mielenliikutus, se häntä viehätti, että hän saisi matkustaa kauvaksi tuntemattomiin maihin, sotaan; mutta se myöskin häntä huolestutti, kun piti kaikki jättää, eikä tiennyt, pääsisikö koskaan palaamaan.
Tuhannet seikat pyörivät hänen päässään. Hänen ympärillään kasarmissa meluttiin ja pauhattiin, sillä useille muillekin oli ilmoitettu, että he olivat määrätyt Kiinan laivastoon.
Ja hän kirjoitti heti vanhalle mummo paralleen, heti lyijykynällä, istuen maassa, yksinään, mieli kiihtyneenä, keskellä näitä nuoria miehiä, jotka kuleksivat edestakasin ja melusivat, ja joiden kaikkien, niinkun hänenkin, piti lähteä…
VII.
— Hän näyttää vanhalta, hänen armaansa, hänen kumppaninsa sanoivat, kaksi päivää sen jälkeen, nauraen hänen selkänsä takana, mutta sama se, he näyttävät tulevan hyvin toimeen keskenään.
Heitä huvitti nähdä hänen ensi kerran kävelevän pitkin katuja käsitysten naisen kanssa, niinkun kaikki muutkin, ja kumartuvan hellästi tämän puoleen ja sanovan asioita, jotka näyttivät olevan hyvinkin suloisia.
Se oli pieni nainen, joka takaapäin katsoen näytti kylläkin vikkelältä; — hame oli liian lyhyt nykyaikaiseksi, hartioilla oli ruskea huivi ja päässä suuri paimpolilainen päähine.
Nainen myöskin, nojautuen hänen käsivarteensa, katsoi hellästi häneen.
— Vanhalta hän vähän näyttää, hänen armaansa!
He sanoivat sen leikillään vaan, sillä hyvinhän he näkivät, että se oli herttainen vanha mummo, joka oli tullut maalta.